HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

etsivakerho hurrikaani ja tyly tubettajaJenni, Jesse, Karoliina ja Matias saavat luokalleen uuden oppilaan: Tubettaja Jimpon eli Jimi Hallan. Pihlakylän koulu menee sekaisin tubetähdestä, mutta joku ei ole tyytyväinen. Kuka on salaperäisten uhkauksien takana? Etsiväkerho Hurrikaanin täytyy tarttua uuteen kiperään tapaukseen, jossa kaikki ei olekaan ihan sitä miltä näyttää.

Kirja on jo kahdestoista osa Etsiväkerho Hurrikaani -dekkarisarjaa. Tässä kirjassa tubetähti Jimpo jakaa hurrikaanilaisten mielipiteitä. Toisaalta Jimpoa täytyy auttaa, mutta toisaalta hän pilkkaa videoillaan muita. Erityisesti Jimpo on naureskellut luokkalaiselleen Karpalle. Mutta riittääkö se Karpalle motiiviksi alkaa uhkailla Jimiä?

Myös nuorempien hurrikaanilaisten luokalle tulee uusi oppilas: Ninni. Kaiken lisäksi selviää, että Ninni on Jimin pikkusisko. Ninnillä riittää siis Jimpon ihailijoita, jotka utelevat häneltä isoveljen tekemisiä.

Hurrikaanilaisilla on alkanut uusi kouluvuosi ja vanhimmat ovat jo yläasteella. Kirjassa hurrikaanilaisten opettajat ovat jotenkin tosi hauskoja ja voisi kuvitella niiden olevan oikeasti olemassa. Nuoremmat saavat opettajakseen tutun Haapaniemen, jonka mielestä Suomen linnuston latinankielisten nimien opettelu ja Maamme-laulun säkeistöjen ulkoa osaaminen kuuluvat yleissivistykseen. Vanhimmilla taas alkaa kotitaloustunnit, joiden opettaja Irma-Riitta Kirjavainen on Karoliinan mukaan ”kuin jostain ikivanhasta mustavalkoisesta Suomi-leffasta”.

Kun Jimin uhkailijan henkilöllisyys oli paljastettu, luulin, että kirja päättyisi siihen. Se ei kuitenkaan päättynyt. Kirjan lopussa nimittäin Jimpon ongelmat kärjistyvät siihen, että hänen Youtube-tilinsä hakkeroidaan. Sen ratkaisemiseen tarvitaankin vielä enemmän hurrikaanilaisten apua. Kuka nyt on asialla? Sen verran voin sanoa, että syyllisen nappaamiseen tarvitaan hurrikaanilaisten näyttelemis- ja hämäystaitoja.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa jännitys, vauhti ja huumori. Kirja sopii monenikäisille, sillä siinä on henkilöinä sekä 3.- että 7.-luokkalaisia.

Annan kirjalle 5/5 tähteä, sillä sen juoni on yllättävä. Kirjassa onkin tavallaan kaksi tapausta, joiden ratkaisua on jännä seurata. Koska kaikki vihjeet kerrotaan kirjassa tarkasti, lukijallakin on mahdollisuus ratkaista juttua.

5 starJari Mäkipää
Tammi 2016
141 sivua


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja