HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

noaidin tytar tulvaKolme vuotta sitten ilmestyi sarjan ensimmäinen osa Noaidin tytär. Essi Tammimaan käsialaa oleva sarja kertoo Kellokoskella asuvasta tytöstä Aurasta. Sarja sai jatkoa tänä kesänä, kun toinen osa Tulva ilmestyi.

Kirjan tapahtumapaikat ovat yllättävät. Etelä-Suomessa sijaitseva Kellokoski tunnetaan parhaiten mielisairaalastaan. Sairaala on myös tärkeässä roolissa kirjassa.

Kellokosken vastapainona kirjassa on Pohjois-Suomen Sodankylä. Lapin erämaassa elää joukko naissotureita, joiden lapseksi Aura osoittautuu.

Aura löytää sarjan ensimmäisessä osassa Lapista äitinsä ja tulevan poikaystävänsä. Samalla hän tuli torjuneeksi maailmanlopun. Se ei ole ihan huono suoritus 16-vuotiaalta tytöltä.

Toisessa kirjassa panokset ovat entistä korkeammalla. Maailmanloppu on jo kertalleen käytetty, mutta ainahan sen voi kierrättää kirjaan uudestaan.

Tällä kertaa mystinen Ensimmäinen saa aikaan Kellokoskessa tulvan. Se peittää alleen monet kyläläisten talot. Myös mielisairaalan potilaita pääsee karkuun katastrofin yhteydessä.

Samaan aikaan myös Lapissa tulvii: kaivoksen myrkyllinen kipsisakka-allas on päässyt vuotamaan ympäristöön. Vuoto on yllättävän samanlainen kuin uutisista tutun Talvivaaran taannoiset ongelmat.

Hieman sekavan juonen jälkeen Auralle selviää, että kaivoksen liete on päätynyt Kellokoskeen. Kuolleet aikovat nousta myrkyn saastuttamasta joesta tekemään pahojaan.

Loistavan ensimmäisen osan jälkeen kirjailija Essi Tammimaalla on ollut kova työ päästä toiseen kertaan samaan lopputulokseen. Toinen kirja jää yleensä auttamatta heikommaksi kuin ensimmäinen. Niin käy myös Noaidin tytär -sarjan tapauksessa.

Tulva-kirjan heikkous on sekava juoni. Kirja poukkoilee Kellokosken ja Lapin väliä. Kertomus homoseksuaalisesta soturista Unnasta tuntuu täysin irralliselta.

Kirjaan on ahnehdittu mahdollisimman paljon kaikkea. Seikkailun ja jännityksen rinnalla on romantiikkaa ja ihmissuhteita.

Kirjoittajana Tammimaa on taitava: lukija pääsee eläytymään Auran mukana matkalle ympäri Suomea. Ennen kaikkea Tammimaa on saanut tarinaan mukaan tunteet. Hienovaraisella kerronnalla tunteet välittyvät myös lukijalle.

4 starEssi Tammimaa
Otava 2016
233 sivua


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja