×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 382

Kirjat

no on se nyt kumma taika taksinenAiemmin kirjailija Siri Kolu valloitti Suomen kirjakauppoja maantierosvojen kanssa. Me Rosvolat -sarja nähtiin kirjasarjan lisäksi myös elokuvana. Nyt vuorossa ovat lähiönoidat.

Taika Taksinen on Sirkuslaakson paikallispoliitikko. Todellisuudessa virka on kuitenkin hämäystä, sillä hän on lähiönoita.

Harva aikuinen tietää Taikan todellisista puuhista. Noita saa vetovoimallaan aikuiset unohtamaan kaikki pienet kummallisuudet.

Siri Kolu herättää kirjassa henkiin vanhoihin kansantarinoihin pölyttyneen noitaperinteen. Samalla noidat tuodaan vauhdikkaasti 2010-luvulle, jossa metsämökin sijaan noidilla on omakotitalo keskellä kylää.

Noitien heikkoutena ovat lapset Hannun ja Kertun tapaan. Lähiönoidat eivät kuitenkaan grillaa lapsia elävinä, vaan houkuttelevat heidät taloonsa ikuiseen leikkipuistoon.

Sirkuskylän lapset Roosa ja Lars ovat nousseet taisteluun lähiönoitaa vastaan. Ensimmäisen erän lähiönoita hävisi ja joutui vapauttamaan vangitut lapset.

Nyt Taika kuitenkin juonii jo uusia suunnitelmia. Hän haluaa päästä päättämään koko valtakunnan asioista eduskuntaan.

Kirjan myötä tutuksi tulee eduskuntavaalit kampanjoinnista vaalitenttiin ja äänestämiseen.

Lähiönoidan pääsy kansanedustajaksi olisi kaikille Suomen lapsille katastrofi. Silloin lapsia alkaisi kadota tihenevään tahtiin noitien taloihin.

Värikäs Taika Taksinen on henkilöhahmona humoristinen. Ajatus aikuisten keskellä elävistä lähiönoidista on niin mahdottoman tuntuinen, että se huvittaa. Sama menestyksen salaisuus oli myös Me Rosvolat -sarjassa, jossa tutustuttiin Suomen maantierosvoihin.

5 starSiri Kolu
Otava 2016
221 sivua

takaa ajo vuorillaKirja-arvosteluni kirja on Merja Jalon kirjoittama kirja. Kirja on Nummelan Ponitalli – Takaa-ajo vuorilla. Se on yksi parhaista lukemistani kirjoista.

Siinä juonena oli että hevonen ryöstetään Italian mafiaan ja hevosen omistaja Repe lähtee kaverinsa Kikan kanssa etsimään sitä. He majoittuvat Repen äidin luona ja äidillä ja Repellä on paha riita. Ja Repe ei kaipaa äitinsä apua. Mutta Repen äidistä on valtavasti apua.

Suosittelen kirjaa 9 - 13-vuotiaille. Oli jännittävä, juonekas kirja. Kannattaa lukea!

Merja Jalo
WSOY 2015
139 sivua

Rautakoemagisterium kuparikoura aloitti kertomuksen Callista, taikakoulu Magisteriumin oppilaasta. Sarjan ensimmäisessä osassa Callille paljastui, että hänen sisällään on kaikkien maagien etsimä Kuoleman vihollinen. Kuollessaan vihollinen siirsi sielunsa vastasyntyneeseen vauvaan.

Ainoa ongelma on se, että Call ei itse haluaisi olla tarinan paholainen. Siksi hän ei ole paljastanut salaisuuttaan edes lähimmille ystävilleen.

Callin isä haluaisi kiihkeästi poikansa sielun takaisin tämän ruumiiseen. Pakkomielle yltyy niin pahaksi, että hengissä pysyäkseen Callin on karattava kotoa kesken kesäloman.

Holly Blackin ja Cassandra Claren yhteistyön tuloksena syntynyt Magisterium-sarja on huima. Sarjan koukuttavuus perustuu pitkälti päähenkilöön Calliin. Hän ei ole supersankari, vaan erimittaisilla jaloilla klenkkaava nuorimies.

Callin ystävätkään eivät vastaa perinteistä sankarikaartia. Aaronin isä istuu vankilassa ja Tamaran vanhemmat puolestaan ovat ökyrikkaita.

Toinen kirjan ihastuttava seikka on Holly Blackin ja Cassandra Claren koukuttava kirjoitustapa. Kirja menee kiertelemättä suoraan asiaan ja kirjasta on vaikea päästää irti ennen viimeisiä sivuja.

Sujuvasta lukukokemuksesta voi kiittää myös suomentaja Inka Parpolaa. Hyvän suomennoksen tunnistaa kirjoitusvirheiden puuttumisesta.

Tuore kirja on kuitenkin huomattavasti ensimmäistä osaa synkempi. Call pohtii lakkaamatta rooliaan Kuoleman vihollisena. Miten tarinan paholainen voi tehdä myös hyviä tekoja?

Synkistä sävyistä huolimatta myös huumori kukkii kirjassa. Black ja Clare hallitsevat mustan huumorin vaikean lajin.

Kummallakin kirjailijalla on takanaan laaja tuotanto nuorille suunnattua fantasiaa. Black tunnetaan parhaiten Spiderwickin kronikat -sarjastaan. Clare puolestaan on tullut tunnetuksi Varjojen kaupungit -sarjasta.

5 starHolly Black ja Cassandra Clare
Otava 2016
253 sivua

puoliksi poissaIso-Britanniassa asuva Sally Green nousi kerralla maailmanmaineeseen Puoliksi paha -trilogiallaan. Sarja kertoo nuoresta pojasta Nathanista, joka on puoliksi musta ja valkoinen noita.

Valkoiset noidat katsovat nenänvarttaan pitkin mustia noitia. Ennakkoluuloja ei yhtään helpota se, että Nathanin isä on kaikkien pelkäämä musta noita Marcus.

Trilogian kolmas osa ilmestyi suomeksi viime keväänä. Tuoreen kirjan nimi Puoliksi poissa voi vaikuttaa mielikuvituksettomalta, jos tuntee aikaisempien osien Puoliksi pahan ja Puoliksi villin nimet. Kirjan nimi on kuitenkin erittäin osuva etenkin loppuratkaisun kannalta.

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat olleet jopa inhorealistisen väkivaltaisia. Nathania on kidutettu mitä erilaisimmilla tavoilla.

Kolmannessa osassa on Nathanin vuoro kostaa kokemansa vääryydet. Meno ei siis ole kirjassa yhtään vähemmän veristä kuin aikaisemmissa osissakaan.

Nathan valmistautuu kirjassa suureen lopputaisteluun. Hänen päämääränään on surmata noidat, jotka ovat tehneet hänen elämästään kurjan. Taistelua helpottaakseen hän päättää hankkia itselleen kuolemattomuuden.

Legenda kertoo mustan noidan tekemästä taikakalusta, jonka kantaja saa kuolemattomuuden. Epätoivon tuskissaan noita kuitenkin puolitti esineen. Kappaleet ovat kuitenkin tallessa, mutta enää puuttuu käyttäjä.

Puoliksi poissa ei ole perinteinen fantasiakertomus, sillä kuolemattomuus on lopulta täysin sivuseikka juonessa. Oikeastaan tärkeämpiä ovat päähenkilön ajatukset ja tunteet.

Esimerkiksi Suzanne Collinsin Nälkäpelissä ja Veronica Rothin Outolinnussa tappaminen on lähes pelkkää lahtausta. Päähenkilöt eivät juuri jää pohtimaan kuolinuhrejaan, sillä hyvä tavoite oikeuttaa tappamisen.

Toisin on kuitenkin Puoliksi paha -sarjassa. Kirjan tärkeimmäksi teemaksi nousee rakkaus. Nathan on rakastunut toiseen noitaan Gabrieliin. Homopari ei ole nuortenkirjoissa vielä itsestäänselvyys. Se onkin osoitus kirjailijan laajasta suvaitsevaisuudesta.

Kirjasarja päättyy yllättävästi, mutta mitään muuta loppua ei sarjalle olisi voinut kuvitellakaan. Yhtä aikaa onnellinen ja onneton loppu vastaa hyvin todellisuutta.

5 starSally Green
Gummerus 2016
327 sivua

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja