HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

lentsikat 2 julisteDusty on maailmankuulu kilpalentokone. Eräänä päivänä Dusty saa kuulla, että hänen on lopetettava kilpauransa, koska hänen moottoriinsa tulee jokin vika. Samaan aikaan huomataan, että Dustyn kotikylän palokunta on aivan antiikkinen ja uutta palomiestä tarvitaan kipeästi. Jatkaako Dusty tästä lähtien kylän sammutuslentokoneena? Miten Dusty pärjää, kun hänen on autettava uusia sammutuslentokoneystäviään sammuttamaan Propelliperän kansallispuiston suuret metsäpalot?

Elokuva on hyvin jännittävä ja mukaansatempaava. On mielenkiintoista seurata, pärjäävätkö lentokoneet haastavassa tehtävässään sammuttaa metsäpalo. Elokuvassa on paljon tuttuja hahmoja ensimmäisestä Lentsikat-leffasta, mutta joukkoon on mahtunut myös uusia ja hauskoja hahmoja. On ihan hyvää vaihtelua, että on vaihteeksi leffa, jossa kaikki henkilöhahmot ovatkin lentokoneita, helikoptereita, autoja ja junia. Silti ne kuitenkin olivat sopivan ihmismäisiä.

Suosittelen elokuvaa kaikille, joita kiinnostaa vauhti, sopiva jännitys ja lentokoneet. Kyllä tytötkin voivat katsoa tämän leffan, onhan siinä sentään aika suuressa roolissa myös lentokone, joka on tyttö.

Annan elokuvalle 4/5 tähteä. Hyvää elokuvassa oli se, että se todellakin koukutti katsomaan sen loppuun asti. Lisäksi siinä oli hyvä juoni. Kuitenkin ehkä lentokonehahmojen takia en pitänyt elokuvaa todenmukaisena, jolloin se ei oikein vakuuttanut. Eli hahmoihin oli vaikea samaistua ja niiden tuntemukset eivät tuntuneet aidoilta. Toisaalta tästä seurasi se, että elokuvan katsominen oli rentouttavaa.

4 starBobs Gannaway
Walt Disney 2014
Kesto 1 h 20 min

 

lentsikat 2 1

 

Kuvat: ©Disney


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja