Leffat

monsterit yliopisto 1

Mahdatko muistaa, kun Monsterit Oy tuli ensi-iltaan 11 vuotta sitten? Pidin siitä itse hurjasti, etenkin kun sen toinen päähenkilöistä oli kaimani. Monsterit seikkailevat jälleen tänä vuonna valkokankaalla uuden elokuvan voimin. 2.8. sai ensi-iltansa Monsterit Oy:n jatko-osa Monsterit-yliopisto.

Monsterit-yliopisto kertoo Matias "Masi" Pallopään kasvutarinan: päiväkodin luokkaretkeltä aina ensimmäiseen työpäivään Monsterit Oy:ssä. Masin suuri unelma päästä pelottelemaan lapsia syntyy luokkaretkellä Monsterit Oy:hyn. Hän seuraa tiukasti unelmaansa ja pääsee opiskelemaan pelottelua arvostettuun Monsterit-yliopistoon.

Yliopistossa Masi tapaa ensimmäistä kertaa Tarmo "Tare" Karvasen. Ensitapaaminen ei ole kovin lämmin, kun Tare pöllähtää Masin huoneen ikkunasta sisään. Sattumankaupalla Masi ja Tare reputtavat kumpikin lukuvuoden loppukokeen ja päätyvät samaan kammokisajoukkueeseen. Kisan voitosta on kiinni myös heidän opiskeluidensa jatko Monsterit-yliopistossa. Ensimmäistä kertaa heidän on pakko tehdä yhteistyötä. Miten kaverusten mahtaa käydä?

Monsterit-yliopisto ei vedä vertoja aiemmalle Monsterit Oy -elokuvalle. Vaikka uudempi osa hyödyntää 3D-tekniikkaa ja hienoa tietokoneanimointia, siitä puuttuu aiemman osan tunnelma. Petyin hivenen nähtyäni jatko-osan: Tare ei olekaan enää sellainen nallekarhumainen jätti kuin edellisessä osassa, vaan kunnon kovis. Aika harvoin jatko-osat yltävät samalle tasolle kuin elokuvasarjan ensimmäinen osa.

Siitä huolimatta Monsterit-yliopisto on hauskaa katsottavaa. Huumoria ja vauhtia piisaa koko elokuvan ajan. On elokuvaan saatu myös upotettua tärkeä opetus: yhteistyö on valttia. Masi ja Tare saavuttavat kumpikin unelmansa yhtä köyttä vetämällä.

Elokuva on oikein viihdyttävää ajanvietettä, vaikka ei olisikaan nähnyt Monsterit Oy -elokuvaa. Ehkä onkin parempi, että katsoo ensin Monsterit-yliopiston ja sitten vasta Monsterit Oy:n. Ainakin se olisi jollain tavoin loogisempaa: Masi kun on ensimmäisessä osassa töissä jatko-osassa unelmoimassaan Monsterit Oy:ssä.fi-7

4 starDan Scanlon
Walt Disney Pictures 2013
Kesto 1 h 43 min

 

monsterit yliopisto 2

monsterit yliopisto 3

 

Kuvat: ©Disney

beasts of the southern wildPieni pörröpäinen tyttö Hushpuppy elää suoalueella yhdessä isänsä kanssa. Suoalueella elämä on alkeellista ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Elämässä ei tapahdu mitään ihmeellistä: isä juopottelee ystäviensä kanssa joka välissä ja Hushpuppy hoitaa perheen muutamaa kotieläintä.

Elämän mullistaa ilmastonmuutoksesta rajuksi muuttunut myrsky. Ihmiset pakenevat kiireen vilkkaa kylästä ennen myrskyä. Vain Hushpuppy isänsä ja muutaman muun uhkarohkean kyläläisen kanssa jäävät. Myrskyn tuomat vesimassat hautaavat koko hökkelikylän alleen ja tuhoavat ihmisten kodit. Kyläläiset päättävät ratkaista ongelman räjäyttämällä suurkaupunkia suojaavan tulvapadon. Tulvan jälkeen elämä ei palaa kylässä koskaan täysin ennalleen.

Beasts of the Southern Wild oli yllättävä katselukokemus. Se on hurjan erilainen kuin ne perinteiset Hollywood-leffat, joita olen tottunut katsomaan. Ensinnäkään tässä elokuvassa ei ole juurikaan juonta. Enemmänkin elokuva kuvaa vain yksinkertaista elämää suoalueella ongelmineen. Se tietysti tekee elokuvasta hivenen pitkäveteisen ja tylsän.

Toiseksi elokuva ei ole kovin nopeatempoinen. Vaikkapa Disneyn piirretyissä tapahtuu koko ajan jotakin, mutta Beasts of the Southern Wild -elokuvassa on pitkiäkin toveja, jolloin ei tunnu tapahtuvan varsinaisesti mitään.

Kolmanneksi elokuva on varsin vaikeaselkoinen. Elokuvassa kuvataan välillä Hushpuppyn mielikuvituksen tuotteita ja välillä todellista elämää. Kuvitteellisen kohtauksen alku ja loppu jäävät varsin hämäräksi: on vaikea ymmärtää mikä on totta ja mikä ei.

Vaikka Beasts of the Southern Wild oli erilainen kuin mihin olen aiemmin tottunut, ei se missään nimessä ollut huono. Elokuvan päähenkilöä Hushpuppyä näytellyt Quvenzhané Wallis on kuin luotu esiintymään. Kuinka moni kuusivuotias selviäisi haastavasta elokuvan pääroolista? Wallis onnistui roolissaan jopa niin hyvin, että hän oli Oscar-ehdokkaana tänä vuonna parhaimmasta naispääosasta.

Jos haluat nähdä hieman erilaisen elokuvan, jossa tunteita ja symboliikkaa piisaa, suosittelen katsomaan Beasts of the Southern Wild -elokuvan. Suosittelen kuitenkin noudattamaan elokuvan ikärajaa kielletty alle 12-vuotiailta. Elokuva sisältää aika rankkojakin kohtauksia, joiden katsominen voi hirvittää vanhempaakin katsojaa.fi-12

3 starBenh Zeitlin
Scanbox 2013
Kesto 1 h 29 min

 

beasts of the southern wild 1

beasts of the southern wild 2

itse ilkimys 1

Jätin katsomatta Itse ilkimyksen ensimmäisen osan, kun se muutama vuosi sitten sai ensi-iltansa. Se vaikutti silloin harvinaisen älyttömältä lasten piirretyltä. En olisi koskaan uskonut, millaisen suosion elokuva voi saada. Elokuva keräsi ilmestymisvuotenaan yli 120 000 katsojaa. Tänä vuonna heinäkuun alussa sai ensi-iltansa Itse ilkimyksen jatko-osa. Pakkohan se oli käydä katsomassa, sillä halusin nähdä mikä elokuvassa koukuttaa.

Itse ilkimyksen pääosassa on Gru, entinen rosvo, mutta nyttemmin kolmen lapsen ottoisä. Grulla on apureinaan iso joukko hassusti höpöttäviä keltaisia kätyreitä. Kätyrit ovat tosi hassuja ja ne kyllä välillä varastavat toilailullaan koko shown. Tarina alkaa siitä kun voroja jahtaavan liigan agentti kaappaa Grun. Liigan pullukka pomo haluaa Grun auttavan mystisen rosvon jahtaamisessa. Rosvo on napannut salaisesta laboratoriosta kemikaalin, jolla kilteistä pupuistakin saadaan hurjia tappajia. Rosvolla on vaatimaton suunnitelma: tuhota maailma. Pystyykö Gru agenttiystävänsä kanssa nappaamaan rosvon ja pelastamaan maailman?

Itse ilkimyksen toisen osan katsominen oli oikein positiivinen kokemus. Nähtyäni jatko-osan voisin vuokrata ensimmäisen osankin, joka jäi silloin katsomatta ennakkoluulojen takia. Itse ilkimys 2 oli sopivasti älytön ja tosi hauska. Elokuvaa katsoessa tuli nauraa hörötettyä useampaankin kertaan.

Itse ilkimyksessä kaikkein koukuttavinta on kyllä keltaisten, hassujen kätyreiden puuhailu. Elokuvantekijätkin ovat ymmärtäneet sen ja Itse ilkimys 2 -elokuvan elokuvateattereissa esitetyissä mainoksissa seikkailevat lähinnä vain samaiset keltaiset kätyrit. Onpa hahmoille luvassa oma elokuvakin, joka saa näillä näkymin ensi-iltansa jo ensi vuoden lopussa!

Suosittelen elokuvaa kaikille lapsille ja lapsenmielisille. Elokuvan ikäraja on kielletty alle 7-vuotiailta, mutta periaatteessahan kaikki yli 5-vuotiaat pääsevät elokuvaa aikuisen seurassa katsomaan.fi-7

4 starPierre Coffin ja Chris Renaud
Universal Pictures 2013
Kesto 1 h 38 min

 

itse ilkimys 2

itse ilkimys 3

salainen valtakunta

Kesäkuisena arkipäivänä elokuvasali ammottaa tyhjyyttään. Parisataa henkeä vetävässä salissa on seitsemän ihmistä. Ehkä osasyynä vaisuun suosioon on se, että salissa esitettävä Salainen valtakunta -elokuva sai ensi-iltansa jo toukokuussa. Kaikki, jotka ovat halunneet elokuvan nähdä, olivat luultavasti sen siihen mennessä jo nähneet. Tyhjä elokuvasali oli oikein positiivinen yllätys, sillä eipä viereiseltä penkkiriviltä nyt kuulunut karkkipussin rapinaa tai supatusta.

Salainen valtakunta -elokuvaa katsoessa väkisin mieleen tulee Disneyn Helinä-keijusta tekemät animaatioelokuvat. Samanlaisia pikkumiehiä ja -naisia lentelee Salainen valtakunta -elokuvassa – tosin keijuista eroten niillä ei ole siipiä. Juoni on elokuvissa varsin samantyylinen: päähenkilöllä on ongelma, joka hänen täytyy ratkaista tai muuten maailma tuhoutuu. Päähenkilöllä on apunaan joukko ystäviä, jotka auttavat ongelman ratkaisemisessa.

Salainen valtakunta -elokuva eroaa kuitenkin hieman keijuelokuvista. Ensinnäkin elokuvan päähenkilö Mary Katherine on alun perin täysikokoinen ihminen, joka metsässä vaeltaessaan joutuu keskelle seikkailua ja kutistuu siinä samassa pienikokoiseksi. Mary Katherinen tehtävänä on auttaa metsän pientä kansaa ja varmistaa, että uusi hallitsija tulee valituksi. Apunaan hänellä on metsän armeijan kenraali Ronin ja komea soturipoika Nod, joista jälkimmäiseen Mary ihastuu. Onnistuuko kolmikko yhdessä kotilon ja etanan kanssa tehtävässään? Se selviää vain katsomalla elokuva!

Elokuvan tekijät ovat yrittäneet luoda elokuvaan suuria tunteita aina Mary Katherinen äidin kuolemasta Nodiin ihastumiseen. Tunteiden käsittely jää elokuvassa aika vähille. Tämä on kyllä aika tyypillistä animaatioelokuville, vaikka tietokoneanimaatioissa oltaisiin pyritty realistisuuteen aina 3D-efektiä myöten. Silti tavallisissa elokuvissa tunteet ovat luonnollisempia ja siksi ne ehkä koskettavat enemmän katsojaa. Tunteita tärkeämpää Salainen valtakunta -elokuvassa tuntuu olevan vauhti ja takaa-ajokohtaukset.

Sateisen kesäpäivän viettoon Salainen valtakunta on juuri sopivaa viihdettä. Se ei ole liian jännittävä ja sen katsomisesta jää oikein hyvä mieli. Suosittelen elokuvaa erityisesti Helinä-keiju -elokuvien ystäville. Jos olet pitänyt keijuelokuvista, pidät taatusti Salaisesta valtakunnastakin!fi-7

4 starChris Wedge
Twentieth Century Fox Animation 2013
Kesto 1 h 44 min

 

salainen valtakunta 1

salainen valtakunta 2

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja