Leffat

 frankenweenie 2

Frankenweenie on aivan uudentyyppinen lasten elokuva Disneyltä. Mustavalkoisessa kauhuelokuvassa näkyy voimakkaasti ohjaaja Tim Burtonin kädenjälki. Tim Burton on suunnitellut jo vuosia tämän tyyppistä elokuvaa. Säästösyistä ideasta toteutettiin aikoinaan vain lyhytelokuva. Nyt Burtonin teos on päässyt täyspitkänä elokuvana valkokankaalle.

Frankenweenie on omalla tavallaan pelottava ja hieman surumielinen tarina Victor-pojasta, jonka rakas Sparky-koira kuolee auto-onnettomuudessa. Victorin vanhemmat herättäisivät Sparkyn henkiin, jos vain voisivat. Victorille jää tästä ideasta kipinä kokeilla henkiinherätystä. Kun koulun luonnontieteiden tunnilla vielä käsitellään henkiinherättämistä sähkön avulla, alkaa Victorin suunnitelma tiedekilpailua varten olla valmis. Sparky herää kuin herääkin henkiin salaman iskettyä siihen. Victorin kaverit nappaavat hänen ideansa, mutta heillä lopputulokset eivät ole ihan sitä mitä he odottivat.

Frankenweenie on saanut vaikutteita monista kauhuelokuvaklassikoista, selvimmin elokuva viittaa alkuperäiseen Frankenstein-elokuvaan. Jättikilpikonnasta taas mieleen tulee King Kong, apinahirviö. Vanhojen kauhuelokuvien tavoin Frankenweenie on mustavalkoinen. Mustavalkoisuus tuo elokuvaan lisää tunnelmallisuutta, mutta myös pelottavuutta.

2000-luvun elokuvassa poikkeuksellista on myös elokuvan tekotapa: nukkeanimaatio. Animaattoreiden on täytynyt käsin liikuttaa nukkeja tuhansia ja tuhansia kertoja saadakseen nuket elämään valkokankaalla. Nykypäivänä suurin osa animaatioista tehdään tietokoneella animoimalla. Ainoa seikka, joka elokuvassa muistuttaa tästä vuosituhannesta, on kolmiulotteisuus. Kolmiulotteisuus ei sinänsä tuo elokuvaan kovin suurta lisää verrattuna kaksiulotteiseen.

Kaiken kaikkiaan elokuva on positiivisesti erilainen kuin perinteiset Disneyn piirretyt. Suosittelen elokuvaa yli 7-vuotiaille elokuvan ikärajan tavoin, sillä elokuva on tekstitetty.fi-7

4 starTim Burton
Walt Disney Pictures 2012
Kesto 1 h 27 min

 

frankenweenie 3

frankenweenie 1

piin elamaPiin elämä on uskomaton kertomus intialaispoika Piin elämästä. Pii asuu perheineen suuressa eläintarhassa. Kun eläintarha joutuu talousvaikeuksiin, perheen isä päättää myydä eläimet Pohjois-Amerikkaan. Piin perhe lastaa eläimet ja itsensä rahtilaivaan, jotta matka Kanadaan voi alkaa. Mariaanien haudan kohdalla rahtilaiva joutuu onnettomuuteen ja laiva uppoaa vieden eläimet sekä Piin rakkaan perheen meren syvyyksiin. Ainoastaan Pii pelastuu seepran, hyeenan ja orangin kanssa pelastusveneeseen. Näin alkaa Piin päivien piina pelastusveneessä. Voin todeta, että elokuvan loppu ei ole kovin onnellinen.

Elokuva vetoaa todella paljon katsojan tunteisiin. On helppo asettua Piin asemaan keskelle valtamerta. Tästä syntyy elokuvan pelottavuus ja ajoittainen ahdistavuus. En voi suositella elokuvaa eläinystäville tai herkemmille ollenkaan. Tiikeri ei ole animaatioelokuvien tavoin söpö, vaan raaka villipeto. Seepran, hyeenan ja orangin veriset kohtalot eivät ole kovin kaunista katsottavaa.

Myönnän, että itseänikin kuvotti ajoittain elokuvaa katsoessa. Ajoittain toivoin elokuvan loppuvan. Elokuvasalista pois tullessani silmät seisoivat päässä. Olo oli kuin pesukoneessa rummutetulla eli ei kovin miellyttävä. Elokuvan ikäraja 12 on sopiva, mutta en suosittele elokuvaa alle 12-vuotiaille edes aikuisen seurassa.

Elokuvan kolmiulotteisuus on mielestäni täysin turhaa. Kolmiulotteisuus ei tuo mitään merkittävää lisää elokuvaelämykseen. Aivan hyvin elokuva voisi olla perinteinen kaksiulotteinen.

Merelliset taustat on tehty tietokoneanimaatiolla, joka valitettavasti näkyy niissä hienoisena epäaitoutena. Piin veneessä olo on kuvattu studiossa ja taustat on lisätty jälkikäteen. Piitä ja tiikeriä ei ole missään vaiheessa kuvattu yhtä aikaa, mikä tuo oman outoutensa elokuvaan.

Olin aika pettynyt elokuvaan. Se ei ollut aivan odotusteni mukainen tai sitten vain odotin elokuvalta liikaa.fi-12

3 starAng Lee
20th Century Fox 2012
Kesto 2 h 7 min

 

Lue myös: Piin elämä – 227 päivää pelastuslautalla bengalintiikerin kanssa

ella ja kaverit 1

Timo Parvelan Ella-kirjoista tuttu Ella on päässyt seikkailemaan nyt elokuvaan. 28.12.2012 ensi-iltansa saava elokuva on tehty Ella ja Äf Yksi -kirjan pohjalta valkokankaalle. Elokuvassa Ellan koulu lakkautetaan väärinkäsityksen vuoksi ja Ella kavereineen joutuu suureen uuteen kouluun. Vanhan koulun tilalle aiotaan rakentaa ärsyttävän Ykkösen toimesta formularata. Pelastaakseen vanhan koulunsa Ella luokkalaisineen haastaa Ykkösen formulakilpailuun, jossa voittaja saa vanhan koulun. Elokuvan loppu ratkeaa aika yllättävästi!

Ella ja kaverit -elokuvan lapsinäyttelijät ovat huippuluokkaa. Moniin muihin suomalaisiin lastenelokuviin verrattuina lapsinäyttelijät onnistuvat työssään yllättävän luontevasti. Näyttelijöistä tunnistaa selkeästi jo ulkomuodon perusteella, kuka kukin on. Olen samaa mieltä Timo Parvelan kanssa siitä, että elokuvassa Ellaa näyttelevä Freja Teijonsalo on ilmiselvä Ella-kirjojen Ella.

Myös elokuvan muut näyttelijät ovat tunnettuja suomalaisia näyttelijöitä. Opettajan roolissa näyttelevä Eero Milonoff on oikea henkilö rooliin. Hän onnistuu sähläämään Ella-kirjojen mukaisesti kaiken ja näyttelee luontevasti lapsinäyttelijöiden rinnalla. Muita tunnettuja näyttelijöitä ovat Pamela Tola ja Ville Myllyrinne sekä Putouksesta tutut Kari Ketonen ja Armi Toivanen.

Ella ja kaverit -elokuva onnistuu huvittamaan kaiken ikäisiä. Katsomossa nauroivat vuoroin isät, äidit ja lapset. Jokaiselle löytyy elokuvasta jotain hassun hauskaa. Huumorin lisäksi elokuvassa on tärkeä teema: koulujen lakkauttaminen. Varsinkin Helsingin seudulla tämä on viime vuosina ollut hyvin ajankohtainen asia, kun kouluverkkoa on karsittu. Toivottavasti Helsingin päättäjätkin kävisivät katsomassa Ella-elokuvan!

Elokuvassa vilahtavat tutut maisemat Helsingin Uudesta Yhteiskoulusta Velodromin pyöräilystadioniin. On aika jännää nähdä nämä paikat ihan uudesta näkökulmasta Ella-elokuvan kuvauspaikkoina.

Ella-kirjoista aiottiin tehdä kerralla kaksikin elokuvaa, mutta hanke tyssäsi rahoituksen puutteeseen. Toivon, että Ellaa nähdään valkokankaalla vielä uudemman kerran!fi-sallittu

5 starTaneli Mustonen
Snapper Films 2012
Kesto 1 h 21 min

 

ella ja kaverit 2

ella ja kaverit 3

metsan tarina 3

Metsän tarina on kaunis dokumenttielokuva isän ja pojan retkestä suomalaiseen metsään. Elokuvassa pääsee kurkistamaan lähietäisyydeltä monia metsän elämiä pöllöistä kuukkeleihin ja karhuista hirviin. Suomen luonnon hämmästyttävä monipuolisuus tulee hienosti elokuvassa esille. Elokuvan erityisenä teemana ovat vanhat mytologiat ja tarut. Tarinat metsän peitosta ja henkilinnuista tulevat tutuiksi isän ja pojan keskustelun myötä.

Metsän tarina -elokuvassa on paljon kasvi- ja eläinkohtauksia. Parhaimpia niistä ovat ehkä ilvespentujen leikkiminen ja erittäin harvinaisen liito-oravan liito. Luontokuvaajat Hannu Siitonen ja Mikko Pöllänen ovat päässeet huiman lähelle eläimiä. Hyönteis- ja käärmekohtaukset saavat ihokarvat pystyyn, sillä kaupunkilaisena olen tottunut näkemään eläimet vain oppikirjojen sivuilla.

Metsän tarinan musiikki on kaunista ja sopii kohtaukseen kuin kohtaukseen. Melodiapätkät jäävät mieleen soimaan vielä elokuvasalista ulos astuessa. Metsän tarinan -elokuvan säveltäjä Panu Aaltio on työskennellyt sekä Suomessa että Amerikassa ja säveltänyt useisiin elokuviin ja tv-sarjoihin musiikkia. Aaltio on osallistunut muun muassa Spiderman 3:n ja Lostin musiikkien tekoon.

Elokuvan huono puoli on se, että monista piirretyistä elokuvista tuttu vauhti puuttuu. Lisäksi juoni on hajanainen ja tasapaksu ilman suuria huippukohtia. Nykyihminen on niin tottunut elokuvien kohelluksiin, takaa-ajoihin ja vauhdikkaaseen juoneen. Metsän tarinasta nämä puuttuvat kokonaan. Tämä ei ole pelkästään huono puoli, vaan sitä voi pitää hyvänäkin asiana: elokuvassa ei ole väkivaltaa samalla tavalla kuin monissa muissa elokuvissa.

Suosittelen elokuvaa kaikille luonnon ystäville. Metsän tarina kertoo oman tarinansa suomalaisesta metsästä ja antaa syyn suojella katoavia metsiä. Metsän tarina -elokuvan ensi-ilta on perjantaina 28.12.fi-sallittu

4 starVille Suhonen ja Kim Saarniluoto
MRP Matila Röhr Productions 2012
Kesto 1 h 15 min

 

Lue myös:  Metsän tarina on valkokankaiden harvinaisuus

 

metsan tarina 5

metsan tarina 7

metsan tarina 2

Kuvat: Hannu Siitonen

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja