Käyttäjän arvio: 0 / 5

HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Nykyisin on hyvin tavallista, että perhe joutuu muuttamaan asuinpaikkakuntaa vanhempien työn takia. Luonnollisesti se koskettaa monella tavalla myös perheen lapsia. Millaista on uudella paikkakunnalla, millainen  on asuinympäristö, entä millaiset naapurit, millainen koulu ja uudet luokkatoverit? Miten saan kavereita? Monia kysymyksiä. Ei ihme, jos vähän pelottaakin! Ja entä luopuminen nykyisistä kavereista ja varsinkin siitä bestiksestä!

Kesäaika ei ole muutolle paras aika. Koulu alkaa vasta syksyllä. Koulussahan tutustuu uusiin ikätovereihin. Myös monet harrastuspiirit pitävät kesätaukoa. Niinpä älä pelästy, jos alussa tunnut jääväsi aivan yksin! Se kyllä korjautuu viimeistään syksyllä.

Eikä tällaisen yksinäisyyden tarvitse olla pelkästään ikävää. Silloin on paremmin tilaisuus oppia tuntemaan omaa itseään ja myös löytämään uusia kivoja asioita ympäristöstään. Retkeile lähiympäristöä edemmäksi. Opi havainnoimaan uusia asioita! Monella paikkakunnalla erilaiset seurat järjestävät kaikille avoimia patikkaretkiä. Kävellessä voi tutustua vierelläsi vaeltaviin. Vauhdissa ei ehdi ujostuttaakaan. Jos tunnet vetoa ratsastukseen, hevosten hoito ja tallilla kokoontuva porukka tarjoavat uusia tuttavuuksia. Jos sinulla on mahdollisuus hankkia oma lemmikkieläin, sen hoitaminen on hyvä velvoite ja seurustelu sen kanssa hieno kokemus. Kesälläkin on jonkin verran diskoja, nuorten iltoja ja leirejä. Mukaan vain! Niissä voi saada tuttavia ja ehkä kavereitakin. Aivan erityisesti suosittelen paikkakunnan kirjastoa. Lainaa kirjoja, kasetteja, äänilevyjä! Kirjastoissa saat myös maksutta käyttää tietokonetta ja internettiä.

Varaudu myös siihen, että ikäisesi nuoret ovat jo valmiiksi kiinteissä jengeissään. He ovat arkoja ottamaan vastaan uusia tulokkaita. Vähitellen tämä este kyllä hälvenee, mutta ei aivan heti.

Sinun lisäksesi on toki muitakin outoja ja yksinäisiä. Kerrostalon pihalla, ostarin luona, kirjaston aulassa ja muissa nuorten oleskelupaikoissa voit nähdä nuoria, jotka näyttävät yhtä epätietoisilta kuin sinä. Hekin ehkä ovat juuri muuttaneet uudelle paikkakunnalla. Ehkäpä saat tunnun, että voit sanoa jotakin tällaiselle kohtalotoverille. Aluksi muutaman kerran Moi! ja vähitellen voit jopa kutsua tällaisen nuoren käymään teillä kotona. Esittelet kirjasi, levysi ja muun sinulle tärkeän ja kysyt vastaavasti, mikä on hänelle tärkeää. Tietenkin tällaisesta vierailusta täytyy ensin sopia kotiväen kanssa.
Mitä kaikkea paikkakunnalla on tarjolla sinun ikäisellesi, siitä saat sekä tietoa että neuvoja kunnan ja seurakunnan nuorisotyöntekijöiltä. Ota heihin yhteyttä ja sovi tapaamisesta! Tämä on hyvin tärkeää. Älä jätä mahdollisuutta käyttämättä!

Jos muutat vain kesän ajaksi, on tietenkin huoli kavereista, joita tapaat vasta syksyllä. Vieläkö kaveruus jatkuu, vai onko kamu tällä välin löytänyt uuden kaverin. Niinhän voi kyllä käydä teidän ikäisille. Siispä pidä heihin yhteyttä kesän aikana kirjeillä, sähköpostilla, puhelimella. Varsinkin kirjoittaminen voi avata itsellesikin yllättävän kivan tehtävän. Yhteydenpito on myös tervetullutta toimintaa, jos yksinäisyys rupeaa ahdistamaan.

Muutto kuuluu nykyperheen normaaliin elämään. Valmistaudu rauhallisesti kohtaamaan sen tuomat uudet ja oudot asiat. Erityisesti pyri heti alussa hyödyntämään uuden asuinpaikan tarjoamat uudet mahdollisuudet!

 

JiiPee 5-6/2004


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja