Neuvokas poika hankki puolukkamehulla virikkeitä Korkeasaaren karhuille.

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry ojensi 137-vuotissyntymäpäivänään 25. marraskuuta eläinsuojelun Topelius-palkinnon 12-vuotiaalle Otso Riialille, joka on kerännyt rahaa Korkeasaaren karhujen virikkeellistämiseen myymällä itse valmistamaansa puolukkamehua. Hän lahjoitti 200 euron keräystuottonsa Korkeasaarelle lokakuussa. Summalla ostetaan karhuille leikkipuita, joista yhteen kaiverretaan lahjoittajan nimi.

HESY:n palkintoraadin mielestä Otso Riialin teko on esimerkillinen osoitus nuorison myötätuntoisesta suhtautumisesta eläimiin ja pienten tekojen suuresta merkityksestä.

– Otso on uuden sukupolven eläinsuojelija, jonka kekseliäisyys ja yritteliäisyys osoittavat, että jokainen voi auttaa eläimiä, jos haluaa. Aivan erityisen maininnan ansaitsee teon pyyteettömyys. Otso valmisti puolukkajuoman omin käsin, marjastuksesta pullotukseen asti. Hän olisi voinut pitää mehun koko myyntituoton itse, mutta päättikin antaa osan eläinten hyväksi, HESY:n puheenjohtaja Hannele Luukkainen listaa raadin perusteluja.

Otso päätti ruveta auttamaan Korkeasaaressa asuvia kaimojaan vierailtuaan eläintarhassa kaksi vuotta sitten. Hänen mielestään karhuilla vaikutti olevan tylsää. Karhulinnan tiloihin oli saatava lisää liikuntamahdollisuuksia. Luukkainen muistuttaa, että eläintarhat ja kaikki eläinpuistot, jotka pitävät eläimiä koko niiden eliniän, ovat velvollisia tarjoamaan eläimille mahdollisuuden lajityypilliseen käyttäytymiseen ja elinympäristöön.

– Vangittuina pidettävien eläinten tyypillisiä hyvinvointiongelmia ovat tilan puute ja yksitoikkoinen ympäristö. Pahimmillaan eläimen luontaisen käyttäytymisen estyminen voi aiheuttaa apatiaa ja stereotyyppistä käyttäytymistä. Otson lahjoittamalla virkistysrahalla hankitut leikkipuut tuovat tarhassa elävien karhujen jokapäiväiseen elämään tärkeää vaihtelua ja parantavat olennaisesti niiden elämänlaatua. Lahjoitus on hyvä muistutus myös siitä, että eläinten olosuhteissa on parhaimmissakin eläintarhoissa aina parantamisen varaa.

Otso Riialin eläinsuojelutyö ei lopu ensimmäiseen karhuille annettuun lahjoituserään. Hän jatkaa työtä karhujen hyväksi, mutta ei ole vielä päättänyt seuraavaa avustuskohdetta.

 

Lastenkirkko.fi:n valtakunnallinen joulukalenteri on uudistunut sisältä ja ulkoa. Jokaisen kalenteriluukun takana on tänä vuonna peli tai video. Joulukuun 1. päivä aukeavassa virtuaalisessa joulukalenterissa seikkailee Turun tuomiokirkon kirkonrotta Rouskis.

rouskis_ovensuussaRouskis-videosarjan päänäyttämönä on kulttuuripääkaupunki Turku. Rouskis seikkailee muun muassa kotikolossaan Turun tuomiokirkossa. Turun linnassa hän tapaa linnan tontun, ja konserttitalolla Rouskis pääsee johtamaan ihan oikeaa Turun filharmonista orkesteria. Joulurauhan julistustakaan rotta ei unohda.

Rouskiksen tarinan teemoina ovat yksinäisyys ja ystävyys. Lapset viettävät jouluaan mitä erilaisimmissa olosuhteissa, mutta joulun sanoma on tarkoitettu kaikille. Joulukalenterin tarkoituksena onkin tuoda iloa ja rauhaa.

Rouskis-rotta seikkailee ihka elävänä Turun joulumarkkinoilla, Vanhalla suurtorilla, Brinkkalan sisäpihan lavalla lauantaina 3.12. klo 12.30.

Kuva: Katri Saarela

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja