hamina 2012 su 003

Sunnuntaina, lähetysjuhlien päätöspäivänä, oli vuorossa kahdeksan eri messua ja perheille vielä omat pyhäpäivän kekkerit perhemessun muodossa. Liikuntahallilla pidetyssä messussa Haminan seurakunnan lapsikuoro avusti Ulla-kanttorin johdolla.

 

hamina 2012 su 004

Messun toimitti Anita-pappi, pastori Anita Venäläinen Haminan seurakunnasta.

 

hamina 2012 su 005

Saarnan piti Taika-Petteri Jakke Jääkarhun kanssa.

- Ou nou, sanoi Jakke Jääkarhu. Se tarkoittaa, että aarre on hukassa, voitko auttaa? kääntyi Jakke Anita-papin puoleen.

Anita-pappi antoi neuvoksi Jakelle, että rukous auttaa aarteen löytymisessä.

 

hamina 2012 su 006

 

hamina 2012 su 007

Laki ja evankeliumikin kohtasivat messussa!

 Kuvat: Juha Kinanen

hamina 2012 su 001

100 vuotta 19.6.2012 täyttävä rovasti Päivö Parviainen ilahtui Partaharjun terveisistä.

 

hamina 2012 su 002

Pitkän päivätyön lähetystyöntekijänä Kiinassa ja Taiwanissa tehnyt rovasti Parviainen avusti myös Joka Poika -lehteä. Vuoden 1951 numeroista löytyi hänen Kiinasta Joka Pojan lukijoille lähettämiään jännittäviä kertomuksia, joista ojennettiin kopiot muistoksi.

Mikä sitten sai rovasti Päivö Parviaisen aikanaan lähtemään Kiinaan, hän vastaa:

- Olin lukemassa tentteihin, kun olin näkevinäni itseni pakkaamassa ja kuulin äänen: ”Minä vien sinut Kiinaan ja tuon sinut sieltä takasin Suomeen, ja olen sinun kanssasi, kunnes saatan sinut kirkkauteeni.” Kaksi ensimmäistä kohtaa on jo täyttynyt ja kolmattakaan en pelkää.

Mitä terveisiä sanotte tämän päivän tytöille ja pojille?

- On onnellista avata jo nuorena sydämensä Jeesukselle niin että Jeesus asuu sinun sydämessäsi ja sinä asut Jeesuksen sydämellä, sanoo Päivö Parviainen lempeästi.

Haminan Johanneksen kirkko alkaa täyttyä jo paljon ennen messun alkua. Rovasti Päivö Parviainen pitää saarnan.

Rovasti Päivö Parviaisen vaiherikkaasta elämästä voi lukea Suomen Lähetysseuran julkaisemasta ja Leena Punkarin kirjoittamasta kirjasta Päivö Parviaisen Kiinalainen elämä.

 

Kuvat: Juha Kinanen

Lauantaina tyttöjen ja poikien lähetysjuhlat jatkuivat ensin maailman suurimman katosteltan alla Haminan Bastionissa.

 

Lähetysjuhlat

Bastionissa vilisee eri ikäisiä ihmisiä. Lähetystorilla oli hauskat holvit. Siellä oli myynnissä ihania kissapehmoja. Siellä oli myös eeben-puuveistoksia. Ostin farkkuraamatun.

Taika-Petteri tasapainotteli penkkiä leuan päällä. Petteri osasi myös beep boxata. Hän kertoi hauskoja juttuja. Lauluakin oli. Taika-Petteri puhui myös vatsasta.

Sitten oli tanssiesitys. Lintukin lensi katsomaan tanssia. Tansseja oli eri maanosista, esimerkiksi Afrikasta. Näin Pekka Simojoen.

Mentiin syömään muonituskeskukseen kasarmialueelle. Siellä oli panssarivaunuja ja puu, jonka latva näytti ihan tähdeltä.

Teksti: Julia Leisola

 

 

hamina 2012 la 001

Taika-Petteri tasapainoili mitä erilaisimpien esineiden kanssa.

- Tätä en suosittele kokeilemaan kotona, hän tuumi nostettuaan tosi pitkät tikkaat korkeuksiin.

 

hamina 2012 la 002

- "Hyvää päivää, tervetuloa ja mitä teille kuuluu" -hattutervehdys sai valtavat aplodit.

 

Mistä Taika-Petteri tykkää?

Kuinka monta vuotta olet tehnyt sirkustemppuja, Taika-Petteri?

- 10 vuotta.

Tykkäätkö tasapainotella?

- Joo, se on hauskaa. Viime kesänä tasapainoilin kottikärryillä.

Mikä on suurin esine, jolla olet tasapainotellut?

- Todella suuret tikkaat.

Mikä on suosikkitemppusi?

- Vatsastapuhuminen.

Pidätkö temppujen tekemisestä?

- Todella paljon.

 Teksti: Minttu ja Elias Wilska


hamina 2012 la 003

- Upea yleisö, joka lähti heti mukaan. Tuntui kuin ”kanava olisi ollut auki” esityksen ajan. Ja tuo Jakke Jääkarhu on niin loistava työkaveri! Hän hoitaa hommat, tuumi Taika-Petteri Jiipeenetin toimittajille.


hamina 2012 la 004

Upea Xaris Finlandin Ihmeellinen matka vei katsojat maailman ääriin tanssin askelin.


hamina 2012 la 005

Tanssien taivalletun matkan aikana nähtiin, että pienikin lahja voi auttaa ja ystävyys kantaa yli rajojen.


hamina 2012 la 006

Tanssiesitys innoitti myös pienempiäkin katsojia kokeilemaan "lentotaitoja".


hamina 2012 la 007

Liikuntahallin kekkeripajoissa rakenettiin napeista ja helmistä rautalangan avulla...


hamina 2012 la pirjo 001

...komeita rannerenkaita. Kasvomaalareilta sai pyytää kuvan poskeen tai käteen.

 

hamina 2012 la pirjo 002

Upeita rytmisoittimia tehtiin helmistä ja napeista rautalangan avulla.

 

Jenna (8):

- Temppurata näytti mukavalta ja siellä oli paljon lapsia temppuilemassa. Askartelussa oli paljon pieniä askartelijoita.

 

 hamina 2012 la pirjo 003

Edit valmisti paperihelmet.

 

Paperihelmet

Paperihelmien tekeminen oli helppoa, kun sen oppi. Siinä vain pyöritellään paperia tikun ympärille. Sitten paperin pää liimataan kiinni. Kun helmiä on tarpeeksi, ne pujotetaan lankaan. Siitä voi tehdä ranne- tai kaulakorun. Minä tein rannekorun. Siitä tuli tosi kiva. Se on värikäs ja sen helmet näyttävät ihan oikeille. Paperihelmien tekeminen saattaa kuulostaa tylsältä, mutta se on hyvää ajanvietettä.

Teksti: Taru Uotila

 

 

hamina 2012 la 008

Ja upea käsimaalaus tulossa.

 

hamina 2012 la 009

Leppoisa JiipeenettiExpressin lukuhetki Haminassa.

 

hamina 2012 la 010

Taitavia Haminan teinisirkuslaisia palloilemassa.

 

hamina 2012 la 011

Jura Jönglööri ja keilat saivat kyytiä...

 

hamina 2012 la 012

- Ja uusi maailmanennätys syntyi!

 

Tuu! Tuu! Tuu! Tulla nyt saa...

... ke-ke-ke-kekkereihin laulamaan... Aarne Tapanainen oli säveltänyt ja sanoittanut tutuksi tulleen päivien tunnarin.

Mutta mistä tyttöjen ja poikien Lähetysjuhlilla laulettu kiva tunnuslaulu sai alkunsa?

- Meillä oli kouluaikoina Kaktus- ja sittemmin vain pelkkä Tus-bändi. Siltä ajalta oli valmiina tämä melodia, tosin ilman sanoja ja tänä keväänä "löysin" siihen helposti sanat, kun mietin laulua lähetysjuhlille.

Aarne kertoi olleensa Jerusalemissa seitsemän vuotta lähetystyössä ”kitarakanttorina” sekä puhuneensa siellä ”täyttä hepreaa”. Tässä yhteydessä se kuitenkin tarkoittaa ihka oikeaa heprean kieltä, jota käytettiin puhekielenä.

Haminan lähetysjuhlat töräytettiin alkuun komeasti Haminan torilla.

hamina 2012 pe 001

- Ette arvaakaan, mitä minulla on laatikossa, tuumi Pekka Laukkarinen ja  vilautti Jiipeenetin toimittajille salaperäistä Lähetys-nimistä vihreää laatikkoa ennen avajaisia. - Hmm, en kyllä tiedä minäkään, Pekka kuiskasi. - Tämä Lähetys-lähetys saapui juuri.

 

hamina 2012 pe 002

Haminan nuorisosoittokunta soitti torille saapuneelle juhlaväelle komeat alkutahdit.

 

hamina 2012 pe 003

Runsaslukuinen juhlaväki nautti musiikista ja muista esityksistä kauniissa kesäillassa.

 

hamina 2012 pe 004

Merkillisen Lähetys-laatikon sisältä löytyi muun muassa maapallo... Lähetyksen sisältöä ihmettelevät yhdessä tuumin Pekka, Amppari ja Kerttu.

 

hamina 2012 pe 005

Suomen Lähetysseuran Kumani-musiikkiryhmä esiintyi kaikkiaan noin parikymmenen jäsenen voimin.

 

hamina 2012 pe 006

Lähetys-laatikosta löytyi myös kynttilä. - Minulla palaa usein kynttilä, kun rukoilen, tuumi Amppari. - Niin, kynttilä on kuin rukouksen symboli, tuumi Leppis.

 

hamina 2012 pe 007

- Täältä Lähetys-laatikosta löytyi myös tällainen kirja, Raa-mat-tu. Valkean narun kohdalta löytyy tällainen lause:... 'Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni...' Onkohan tämä tjotenkin ärkeä lause? kysyi Pekka Ampparilta ja Leppikseltä.

- Niin sen täytyy olla he tuumivat.

- Ja niin me "kolme hyönteistä", Amppari, Leppis ja Pekka, toivomme, että päivien aikana etsitään viisautta lisää, mitä tarkoittaa lähetys-sana.

 

hamina 2012 pe 008

Toritapahtuman jälkeen siirryttiin kulkueena jatkamaan juhlia.

 

hamina 2012 pe 009

- Meillä jokaisella on näkymätön helmipurkki. Ne eivät vähene, jos annamme niistä. Vaikkapa ystävällinen teko on sellainen hyvä teko, josta helmet vaina kasvavat.

Tytöt ja pojat jatkoivat omia lähetysjuhliaan Haminan liikuntatalossa. Ohjelmassa oli Haminan seurakunnan lastenohjaajien nytelmä ja Pekan sekä Matin show.

 

hamina 2012 pe 010

- Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää, lauloivat Pekka ja Matti lopuksi... niin ja...

 

hamina 2012 pe 011

...kekkerit ei ole kekkerit ilman hyvää kekkeritarjoiltavaa!

 

paa pyoralla logoValtakunnalliset lähetysjuhlat pidetään tänä vuonna Haminassa 8. - 10.6.

"Pää pyörällä?" -teeman alla on päivillä runsaasti ohjelmaa kaiken ikäisille.

Jiipeenetti toivottaa kaikki noin 9 - 14-vuotiaat tytöt ja pojat reportterihommiin lauantaina. Pajat alkavat klo 9.45 Bastionissa ja klo 11.30 sekä 13.00 Liikuntahallilla. Seuraa Jiipeenetti.fi -opasteita. Pajan alussa annamme ohjeet ja sitten jutun tekoon ja kuvaamaan! Päivitämme jiipeenetti.fi-sivuille jutut ja kuvat. - Tervetuloa mukaan kertomaan ja kuvaamaan, miltä lähetysjuhlat näyttävät sinun silmissäsi!

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja