HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Kaikki tietävät, että Joulupukki on kotoisin Korvatunturilta, Suomesta. Vai tietävätkö?

Ruotsissa uskotaan, että joulupukin koti onkin Ruotsin Lapissa, grönlantilaisten mukaan Nuukissa ja moni amerikkalainen ajattelee, että joulupukki on pohjoisnavalta.

 joulupukki tulee turkista

Piispa joulupukin esikuvana

Joulupukki on kuitenkin kotoisin Turkista, kuten turkkilaiset hyvin tietävät. Joulupukki-hahmon esikuvista tärkein on nimittäin piispa Nikolaus, josta tosin tiedetään hyvin vähän.

Hänen kuitenkin uskotaan olleen 300-luvulla piispana Myran kaupungissa, joka on nykyisen Antalyan alueella Turkissa. Antalya on suomalaistenkin suosima lomakohde, joten siellä kenties käydessäsi voit ajatella olevasi joulupukin mailla.

Tarinoiden mukaan Nikolaus teki paljon hyvää, ihmeitäkin. Tunnetuin kertomus pyhimyksenä pidetystä Nikolauksesta kertoo, miten erään köyhän perheen kolme tyttöä eivät olleet päästä naimisiin, koska heille ei ollut kunnon myötäjäisiä avioliiton solmimista varten. Silloin oli tapana, että tytön perhe antaa sulhaselle lahjan parin mennessä naimisiin. Tyttöjen tulevaisuus oli vaarassa, ja silloin Nikolaus toimi. Vaatimattomana ihmisenä hän vei tyttöjen kotiin salaa yöllä lahjan, pienen kultasäkin jokaisen myötäjäisiin.

Nikolausta on juhlittu jo 500-luvulla ja hänen muistopäivänään 6.12. on tuotu lahjoja lapsille. Aikaa myöten tämä tapa yhdistyi joulun, Kristuksen syntymäpäivän, juhlimiseen. Eri maissa on erilaisia perinteitä, milloin lahjat tuodaan, yleensä kuitenkin jouluaattona tai jouluaamuna. Hollannissa lahjat jaetaan Nikolauksen päivää edeltävänä iltana, 5. joulukuuta.

 

Nuuttipukki ja joulupukki

joulupukkiSuomessa joulupukki on hahmona syntynyt vasta 1800-luvulla. Aiemmin taloja kiersivät "nuuttipukit" Nuutinpäivänä tammikuussa kerjäämässä jouluruokien tähteitä. Heiltä joulupukki sai nimensä loppuosan. Pitkään suomalaisen joulupukin asuna oli harmaa turkki ja vasta toisen maailmansodan jälkeen asu vaihtui amerikkalaisen mallin mukaan punaiseksi.

Joulupukin suomenkielisessä nimessä ei ole jälkiä Nikolauksesta. Hänen nimensä elää kuitenkin muun muassa joulupukin englanninkielisessä nimessä Santa Claus, joka tarkoittaa juuri "pyhää Nikolausta". Joulupukki ja uskontunnustus Vanhojen uskomusten mukaan Nikolaus osallistui v. 325 ensimmäiseen yhteiseen kirkolliskokoukseen Nikeassa, joka sekin on nykyisen Turkin alueella ja nykynimeltään Iznik. Näin "joulupukki" olisi ollut mukana hyväksymässä Nikean uskontunnustusta, jota edelleen luetaan jumalanpalveluksissa!

Tähän kirkolliskokoukseen liittyy tosin eräs tahra Nikolauksen hyvin kauniissa muistossa. Kerrotaan, että piispa Nikolaus olisi suuttunut hurjia ajatuksia esittäneelle Areiokselle ja lyöneen tätä nenään. Niin että vaikka Nikolauksesta voi ottaa paljon oppia, ihan kaikessa häntäkään ei sovi pitää mallina!

 

Korvatunturille!

Vaikka piispa Nikolaus olikin kotoisin nykyisen Turkin alueelta, voimme me suomalaiset edelleen aivan hyvin pitää joulupukin kotina Korvatunturia, sen verran erilaisesta hahmosta meillä on kysymys.

Lisää tietoa Nikolauksesta internetissä esim. www.ortodoksi.net ja www.kansallisbiografia.fi


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja