HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Sinä iltana satoi lunta. Se ei ollut mitään uutta, sillä lunta satoi jo kolmatta päivää. Pihoihin alkoi ilmestyä lumiukkoja, lumilyhtyjä ja linnan muureja.

Aikuiset kolasivat lunta kasvot punaisina. Kummallista kyllä, kuului aika vähän nurinaa, vaikka lumityöt olivat hikistä puuhaa. Se johtui varmaan siitä, että joulu oli jo nurkan takana. Valkoinen joulu siinteli monen mielessä.

tahtonen taivahanMaria, Esteri, Tuomas ja Luukas olivat Maten, Ekun ja muiden kerholaisten kanssa matkalla kohti kirkkoa. Oli syksykauden
viimeinen kerho. Se pidettiin kirkossa ja sinne olivat tulossa kaikki Saarikylän seurakunnan kerholaiset. Niin heidän seurakunnassaan oli ollut tapana jo monta vuotta.

Mariaa jännitti. Heidän kerhonsa vuoro oli olla joulukuvaelmassa ja hän sai olla Maria. Esteri oli enkeli, Luukas oli Joosef ja Tuomas oli yksi paimenista. Matte ja Ekku toimivat lukijoina. Heillä oli hieno idea. Kun olisi kuvaelman vuoro, valoja himmennettäisiin ja heillä kaikilla olisi kynttilät kädessä. Ne sytytettäisiin sitä mukaa, kun tapahtumat etenisivät. Kuvaelmaa
oli harjoiteltu ja nyt olisi h-hetki.

Sakastissa kävi melkoinen kuhina, kun puettiin vaatteita päälle. Matte ja Ekku auttoivat parhaansa mukaan. Luukas kiristi Tuomaan päänauhaa ja ehti laittaa siihen umpisolmun.

– Kiristää, kiljaisi Tuomas.

– Mikä? kysyi Luukas.

– Tää naru, ota se pois, pyysi Tuomas.

– Se on umpparissa, sanoi Luukas.

– Ihan sama, vaikka kumpparissa, mutta ota se pois.

– En saa, sanoi Luukas jo vähän hätääntyneenä.

Silloin Ekku huomasi tilanteen ja tuli apuun.

– Rypistele naamaasi, pyysi Ekku Tuomasta.

– Mitäh?

– Rypistele naamaasi, pyysi Ekku uudestaan.

– Selvä.

Ja niin Tuomas rypisteli ja rypisteli. Hän ei tiennyt, että rypistelikö hän enemmän Luukkaalle vai siksi että pääsisi narusta eroon, mutta rypistely toimi. Naru hellitti ja irtosi. Hetken aikaa oli otsassa punainen rantu, mutta se hävisi nopeasti.

Oli aika mennä kirkkosaliin. Heidän tehtävänään oli olla valmiina paikoillaan, kun kerholaiset tulivat sisään. Vaikka jalat vähän puutuivat, niin oli hyvä olla omalla paikallaan. Kerholaiset rauhoittuivat tullessaan, kun oli jotain mitä katsella.

Kirkkohetki alkoi. Kynttilät syttyivät alttarille, Nyt sytytämme kynttilän -laulun kaikuessa kerholaisten suusta. Tontinkulman kerholaiset lauloivat ja soittivat. Sitten olikin jo kuvaelman aika. Ja juuri silloin, koko kirkosta sammuivat kaikki valot. Vain alttarilla olevat 3 adventtikynttilää paloivat. Ensin oli kuhinaa ja kahinaa ja vähän rauhatonta. Joitakin taisi vähän pelottaakin. Mutta pelko hävisi, kun kerholaiset huomasivat mitä edessä tapahtui. Valkoisiin pukeutunut enkeli lähti omalta paikaltaan, meni alttarille ja otti sieltä omaan kynttiläänsä tulen. Kynttilän valossa hän palasi takaisin paikalleen. Hänen kulkiessaan hämärässä kirkossa tuli olo, että aika meni taaksepäin ja he olivat koko kirkkokansa paimenten kanssa kedolla, kun enkeli ilmestyi heille.

– Minä ilmoitan teille suuren ilon, sanoi enkeli. – Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja. Tämä on teille merkkinä: löydätte vastasyntyneen, joka makaa kapaloituna seimessä, sanoi Esteri-enkeli rauhallisella mutta kuuluvalla äänellä.

Esteri antoi valon paimenten kynttilöihin, jotka ihmettelivät tapahtunutta. Valo annettiin Ekulle ja Matelle, jotka jatkoivat tekstin lukemisella ja kuvaelma sai jatkua loppuun asti. Sillä aikaa suntio oli kääntänyt kirkon kaikki valokatkaisijat pois asentoon. Mitä niitä pitämään päällä, jos katkos olisi pitkä. Syttyisivät vielä, kun kirkossa ei enää olisi ketään. Kuvaelma oli lopussa. Jäljellä oli enää Ekun omat ajatukset joulun sanomasta.

–Tähti on teille merkkinä, kerrottiin itämaan tietäjille. Tähti on merkkinä myös meille. Kun katselemme taivaan tähtiä, niin ne muistuttavat meitä joulun tapahtumista. Erityisesti siitä, että meille syntyi kuningas, jolle me kaikki kelpaamme juuri sellaisina kuin me olemme.

Ja silloin syttyi kuusen latvassa oleva iso tähti. Se oli kuin ihme. Juuri oikealla hetkellä, muistuttamaan kaikkia kirkossa olijoita joulun sanomasta. Hyvällä mielellä lähdettiin kirkosta pois. Tuntui siltä, kuin joulu olisi astunut etuajassa sydämen ovesta sisään, eikä se haitannut ollenkaan, sillä olihan se odotettu vieras.

Kirkossa suntio sammutteli kynttilöitä ja hymyili. Oli se hyvä, että oli unohtunut ottaa tähden pistorasia irti seinästä. Suntio katsahti ylöspäin ja kuiskasi, että KIITOS! Hän kun oli pyytänyt Jumalalta apua, kun sähköt katkesivat ja apuhan tuli. Toisinaan se tulee nopeammin kuin arvaammekaan.