kesakuisia kuvia 1

Eilen kohtasin mustatakkisen kaverin. Se heilutteli tuntosarviaan ja ihmetteli minun laiskuutta. Hän ahersi, minäpoika kuvailin.

 

kesakuisia kuvia 2

Kiikkui toukka pikkuinen, ohuen ohuen langan päässä. Oliko lukki kutonut verkkoonsa paran, tuon vihreän lapsen aran?

 

kesakuisia kuvia 3

Koho löytyi puusta, oho, pääsi suusta. Minne muu onki katosi, söikö kala vaiko lokki? Taisi olla aikamoinen kokki!

 

kesakuisia kuvia 4

Lempituoksuja alkukesän, voisipa pensaan alle tehdä vaikka pesän. Siellä viettäisin koko kesän!

 

Kuvat: Tiitus Hopia. Tekstit: Päivi Hopia

Jokainen kaupassa käynyt on väistämättä törmännyt myyjään – viimeistään kassalla. Jokaisella on varmasti myös jonkinlainen käsitys, mitä myyjän työhön kuuluu. Pääsin tänä kesänä kauppaan töihin ja samalla oma käsitykseni myyjän ammatista muuttui melkoisesti.

myyjan tyo on yllattavan monipuolista

 

Kesätyönhakuni alkoi tälle kesälle tavallistakin aikaisemmin: itse asiassa ensimmäistä työpaikkaa hain jo viime vuoden puolella. Kaiken kaikkiaan hain pariinkymmeneen työpaikkaan, mutta suurimmasta osasta tuli kielteinen vastaus. Jotenkin tuntui työtä hakiessa, että 18-vuotiaana työn saanti on entistä vaikeampaa. Alaikäisenä työpaikan sai esimerkiksi kaupungilta melko helposti.

Vaikeasta työnhausta huolimatta sain kutsun kolmeen työhaastatteluun. Kun olin menettänyt niiden suhteen jo toivoni sain puhelimitse odotetun tiedon työpaikan saamisesta. Pääsin töihin S-marketiin Helsingin Maunulaan myyjäksi. Maunulan S-market kuuluu osaksi S-ryhmän osuuskauppa HOK-Elantoa. HOK-Elannon kesätyöpaikat olivat varsin suosittuja: hakemuksia tuli 16 000 kappaletta ja noin 2 000 sai kesätyöpaikan.

Työhöni kuuluu kassalla työskentely ja lisäksi myytävien tuotteiden hyllyttäminen. Kassalla työskentely vaikuttaa kaupassa kävijän näkökulmasta helpolta hommalta: sen kun vain vetää tuotteita viivakoodiskannerilla ja sitten lopuksi rahastaa. Kahden työviikon aikana minulle on selvinnyt, että työ ei ole niin helppoa kuin miltä se näyttää.

Oikeasti työntekijän täytyy kassalla muistaa tervehtiä asiakasta, vetää tuotteiden viivakoodit oikein, rahastaa oikein, pyytää S-Etukorttia ja antaa vielä vaihtorahat takaisin. Samalla pitäisi muistaa kirjata alennustuotteet ja kysyä, haluaako asiakas pakasteet pieneen pussiin. Siis kesätyöni on varsin monipuolista ja vaatii melkoista tarkkuutta. Jos mokailen kassalla, saan todennäköisesti hetken kuluttua korjata omia virheitäni. Sen vuoksi työssä ei parane olla väsynyt tai ajatella jotakin muuta kuin työtä.

Koko kesälomani hurahtaa kaupassa työskennellessä, mutta onneksi sentään aivan joka päivä ei ole työtä. Kahtena ensimmäisenä viikkona työtä on ollut joko neljä tai kolme päivää viikossa. Työajatkin ovat melkoisen vaihtelevia: välillä työ on alkanut jo aikaisin aamulla ja toisinaan työ alkaa vasta keskipäivän jälkeen. Viime kesän kello viiden aamuheräämiseen verrattuna vasta iltapäiväksi töihin meno tuntuu melkoiselta ylellisyydeltä.

Aikaisempien kesien töihin verrattuna kaupassa työskentely on aika erilaista. Viime kesänä Helsingin rakentamispalvelussa Staralla hoidin puistoja, kitkin rikkaruohoja ja keräsin roskia. Se oli ulkotyötä ja melko fyysistä sellaista. Toisaalta Staran työssä ei vaadittu samanlaista tarkkuutta kuin kaupassa vaaditaan. Sitä edeltävän kesän kotieläintila Fallkullan kesätoimituksen ohjaaminen ei tuntunut seuraavien kesien töihin verrattuna työltä lainkaan. Se oli helppoa ja hauskaa hommaa varsinkin kun itse olen kiinnostunut kaikesta mediaan liittyvästä.

 

Jäitkö ilman kesätyöpaikkaa?

Kesätyön saaminen ei ole tässä vaiheessa kesää vielä myöhäistä. Kesätyöpaikan voi onnistua hankkimaan kahden vinkin avulla.

1. Moni ilmaisjakelulehtien jakoyritys hakee nuoria erimittaisiin työsuhteisiin. Ota yhteyttä alueesi jakoyritykseen ja kysy työpaikkaa. Yhteystietoja löytyy esimerkiksi Suomen Suoramainonnan tai Letterboxin nettisivuilta.

2. Voit myös työllistää itse itsesi. Pölyttyykö autotallissanne ruohonleikkuri tai kiinnostaisiko koirien ulkoiluttaminen? Itsensä työllistäminen vaatii mielikuvitusta: mieti, mitä sellaista osaat, jolla voisit myös tienata. Vinkkejä löytyy esimerkiksi Uranuksen nettisivuilta.

 

Kuva: Tarmo Ylhävuori

Opiskelen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja luonnollisesti työssäni tulen kohtaamaan myös leiriohjausta.

koulua ja lomaa yhta aikaa

 

Siksi minun täytyy harjoitella sitä opiskeluaikanani, mutta miten? Lomalla tietty! Eihän kesäleiriä voida pitää talvella, eihän? Siispä toimin tänä kesänä muutamalla lastenleirillä sekä yhdellä rippileirillä ohjaajaharjoittelijana.

Olen toiminnassa mukana isosen sekä ohjaajan tavoin, mutta katson asioita hiukan eri vinkkelistä. Olenhan siellä oppimassa. Seuraan ohjaajien toimintaa, kuinka he kertovat ohjeita, järjestävät ohjelmaa sekä luovat päivärutiineja.

En saa työstäni palkkaa, sillä en ole töissä. Isoset ovat töissä, ja heille maksetaan siitä. Saan korvaukseksi kuitenkin opintoviikkoja. Se tarkoittaa sitä, että tekemäni työtunnit ovat pieni pala sitä suurta kakkua, jonka kasaan kolmessa vuodessa kokonaiseksi. Ja kun kakku on valmis, olen itsekin valmis työelämään.

Minua ei harmita töiden tekeminen kesällä. Ei edes, vaikka en saa rahallista palkkaa. Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaus on kiinnostava ala, ja sitä minä todella haluan tehdä. Ja kukapa ei viihtyisi kesäleirillä?

 

Kuva: Milla Suuronen

Juhannus, tuo yötön yö. Perinteinen kesäjuhla, jonka minäkin olen juhlinut monella eri tapaa. Parhaat juhannusmuistoni ovat parin vuoden takaa. Vietimme silloin ystävieni kanssa loistavan juhannuksen hieman erilaisella tavalla.

paras juhannus ikina 1

 

Olimme etukäteen sopineet nyyttikesteistä. Kuka tuo mitäkin, niin että kustannukset jakautuvat reilusti. Olimme myös sopineet, keneltä saamme teltan, keneltä rantatuolin, keneltä matkaradion. Joukkomme oli yhdeksänpäinen, nuorin yhdeksänvuotias ja vanhin seitsemäntoista. Leiriydyimme joukkoomme kuuluvien sisarusten takapihalle, lähelle rantaa. Kun leiri oli pystyssä, alkoi varsinainen juhannuksen vietto.

Ensimmäisenä tietenkin jokainen meistä paljasti naamiaisasunsa. Sattuman kautta jokaisella oli jotakin urheilullista, mutta hauskaa. Yhdellä meistä oli 60-luvulta peräisin olevat juoksushortsit. Oli siinä naurussa pitelemistä. Naamiaisasut yllämme aloimme kisailla leikkimielisesti olympiatyyliin. Rannan hiekka toimi loistavana alustana kolmiloikalle, keihään- ja sulkapallonheitolle, tukkihumalalle sekä muille hauskoille lajeille. Hiki tuli, mutta ennen saunomista ja uimista pidimme ruokatauon.

Grillasimme makkaraa, täytettyjä herkkusieniä sekä jälkiruuaksi söimme lettuja mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Ja että varmasti saisimme mahamme kipeiksi, söimme vielä karkkia sekä sipsiä koko yön. Vatsat pinkeinä siivosimme ruokailun jäljet ja pidimme ruokalevon. Nurmikolla maatessamme pelasimme yhdyssanaleikkiä, jossa seuraavan tulee keksiä yhdyssana, joka alkaa sanalla, johon edellisen yhdyssana päättyi.

Kävimme lopulta uimassa ja saunassa, ja siihen hurahtikin muutama tunti. Saunan jälkeen teimme kierroksen naapureiden luona, kävimme tervehtimässä kokkojensa luona valvovia tuttavia.

Kokon jälkeen oli ihanaa nukahtaa makuupussiin kaverin viereen, kukkasia tyynyn alla ja mahtavia juhannusmuistoja mielessä.

 

paras juhannus ikina 2

 

Vinkkejä vinkeään juhannukseen:

Kutsu ystävät koolle ja olkaa ulkona. Pihalla voi hullutella vaikka olympialaisten parissa, tai keksiä jotakin juuri teidän näköistänne tekemistä. Asfaltti ja liidut? Pesäpalloa, pyöräretki, sarjakuvasuunnistus omalla takapihalla?

Olkaa luovia, ja hädän hetkellä kysykää vanhempianne apuun. Heiltä saatte varmasti mukavaa tekemistä, josta ette ennen ole kuulleet. Muistakaa – juhannus on vain kerran vuodessa. Tehkää siitä vuoden hauskin ilta!

 

Kuvat: Milla Suuronen

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja