Keskiviikkona 13.2. käynnistyvällä Ekopaasto-kampanjalla kannustetaan tavallisia suomalaisia miettimään, miten pienillä arkisilla asioilla voi osallistua hiilijalanjäljen pienentämiseen. Vaikkapa koko perheellä voi miettiä, mitä kohtuullisuus ja hiljentyminen voisivat merkitä elämässä seitsemän viikkoisen ekopaaston aikana.

ekopaasto

- Henkilökohtainen paastolupaus on parhaimmillaan portti kohti pysyvästi kohtuullisempaa ja ympäristöystävällisempää elämäntapaa. Mitä useampi suomalainen lähtee mukaan Ekopaastoon, sitä suuremman muutoksen voimme yhdessä saada aikaiseksi – rakkaudesta yhteiseen ympäristöömme, kampanjan suojelija rouva Jenni Haukio sanoo tervehdyksessään.

Asumisesta, liikkumisesta ja ravinnosta syntyy yli 70 prosenttia suomalaisten hiilidioksidipäästöistä. Kampanjan uusituilla verkkosivuilla ekopaasto.fi on muun muassa vinkkejä, joiden avulla päästöjä voi helposti pienentää. Kampanjasivuilta löytyy myös tietoa kristillisistä paastoperinteistä. Blogeissa annetaan käytännön ideoita, miten vanhasta voi tehdä uutta.

 

Julkkispaastoajat säästävät sähköä, luopuvat lihasta ja vähentävät autoilua

jenni haukiokrista kosonenjussi pekka rantanen

Ekopaasto-kampanjan suojelijana toimii rouva Jenni Haukio. Julkisuuden henkilöistä mm. näyttelijä Krista Kosonen ja uutisjuontaja Jussi-Pekka Rantanen ottavat osaa ekopaastoon.

 

Ekopaastoon ovat lupautuneet myös monet julkisuudesta tutut henkilöt. Kansanedustaja Jani Toivola heittää itselleen valohaasteen ja lupaa jatkossa sammutella turhia valoja ja sähkölaitteita. Myös näyttelijä Krista Kosonen aikoo tarkastella kriittisesti sähkön- ja vedenkulutustaan.

Kansanedustaja Päivi Lipponen lupaa vähentää ekopaaston aikana lihan syöntiä ja lisätä kasvisten määrää ruokalautasella. Näyttelijä, ohjaaja Maria Sid välttää turhan tavaran ostamista, mutta haluaa myös samalla rauhoittaa elämäänsä esimerkiksi olemalla vähemmän sähköisten viestimien ulottuvilla.

Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä näkee ekopaaston vastaiskuna nyky-yhteiskunnan materialistista ja suorittavaa asennetta kohtaan. Hän toteuttaa ekologista elämäntapaa ympäri vuoden, mutta aikoo nyt muun muassa kiinnittää enemmän huomiota omaan ajankäyttöönsä ja vähentää perheessään syntyvää ruokajätteen määrää.

Muusikko Kristian Meurman ja akatemiaprofessori Markku Kulmala aikovat välttää autoilua paaston aikana. Uutisjuontaja Jussi-Pekka Rantanen puolestaan lupaa keskittyä muun muassa jätteiden lajitteluun. Hän ei usko hetkittäisiin tempauksiin vaan aikoo kampanjan innoittamana muuttaa tapojaan pysyviksi ja säännöllisiksi.

Ekopaastoa vietetään seitsemän viikkoa perinteisenä luterilaisena paastonaikana tuhkakeskiviikosta 13.2. aina pääsiäiseen asti. Kampanjan järjestävät Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ympäristökeskus yhdessä Suomen Ekumeenisen Neuvoston kanssa.

 

mulla valahti ettaMitä Sinä ajattelet Ekopaastosta? Entä, voisitko aloittaa ekopaaston jossakin asiassa...? Onko perheesi päättänyt ekopaastota? Onko Sinulla joku idea, miten vanhasta voi tehdä uutta?

 

Lähde: Kirkon tiedotuskeskus

Kuvat: Tasavallan presidentin kanslia (Jenni Haukio), Noomi Ljungdell (Krista Kosonen), Kirkon tiedotuskeskus/Tom Norrgrann (Jussi-Pekka Rantanen)

 

Paastoaminen kuuluu kristilliseen pääsiäisen viettoon. Kaikissa muissakin uskonnoissa paastoa esiintyy, osin itsenäisenä uskonnonharjoituksena, osin valmistautumisena tärkeisiin uskonnollisiin menoihin.

Kristillisessä perinteessä suureksi paastoksi kutsutaan aikaa laskiaisesta pääsiäiseen ja silloin pidättäydytään liiallisesta mässäilystä ja useista aterioista. Samalla voidaan pyrkiä henkistymiseen, synnistä pois pääsemiseen ja siihen, ettei loukata toisia ihmisiä.

Meille luterilaisille paasto ei ole niin merkityksellinen kuin muiden uskontojen edustajille, koska tiedämme ettei mikään ulkoinen voi meitä pelastaa, mutta monet ovat ottaneet tavakseen valmistautua kristinuskon suurimpaan juhlaan juuri luopumalla jostakin. Se jokin voi olla sellainen, joka vaivaa meitä ajatuksissa, josta haluttaisiin ehkä luopua, ei kokonaan, mutta kokeilla miltä tuntuisi olla hetki ilman.

paasto
 

topias

Topias (14)

- Kotiherkuista, Sirkus Aakkoset on suuri intohimoni ja siitä luopuminen kuukaudeksi voisi olla hyvä.

ronja

Ronja (maskeerattu peikoksi)

- Koulusta, vaikka siellä on kivaakin...

Oikeasti Ronja voisi luopua tietokoneesta.

- Sen kanssa menee paljon aikaa. Helpommin se kävisi, kun antaisin sen isosiskolle. Tietokoneella Ronja juttelee kavereiden kanssa ja käyttää Facebookia.

esa

Esa (14)

- Tietokoneesta, mutta oikeasti en voisi olla ilman sitä. Mieluummin luopuisin sitten telkkarista. Katselen vähän kaikenlaista mitä sieltä tulee, muun muassa Myytinmurtajia ja Top Gearia mutta mikään niistä ei olisi kovin pakollista, joten niistä luopuminen voisi olla hyvä.

mikael

Mikael (14)

- Jäätelöstä, koska tykkään siitä tosi paljon. Vanhemmatkin pitäisivät siitä. Meillä kotona onkin jo hieman rajoitettu, ettei jäätelöä ole kovin paljoa aina saatavilla. Jäätelön sijaan voisin syödä enemmän suklaata.

teemu

Teemu (13)

- Musiikista, kun kuuntelen sitä liikaa omasta mielestäni. Kuuntelen enimmäkseen kuulokkeet päässä teknoa, poppia ja kevyttä heviä. Sen aikana voisin keskittyä vaikka enemmän opiskeluun.

karel

Karel

- Pleikkarilla pelaamista voisi vähentää, sanoo Karel.

Karel pelaa paljon autopelejä, esimerkiksi Need for Speediä. Kotonakin on sanottu, että pelaamista voisi vähentää. Kotona tulee muuten vaan makoiltua tai pelattua lätkää.

daniel

Daniel (12)

- Tietokoneesta, sillä sen parissa tule vietettyä liikaa aikaa. Vanhemmat ovat sitä mieltä ja ei tule oikein muutakaan tehtyä. Koirakin joutuu kärsimään siitä. Pelaan lähinnä Minecraftia. Jos olisi ilman konetta niin sitten täytyisi miettiä, mitä muuta voisin tehdä. Ainakin koiran kanssa tulisi oltua enemmän.

konsta

Konsta

...karkeista, koska ei haluaisi syödä niitä joka päivä. Koska Konsta ei syö karkkeja joka päivä, siitä luopuminen ei olisi hankalaa. 

verneri

Verneri (14)

- Voisin luopua karkeista. Syön liikaa karkkeja, en tosin päivittäin. Niistä jää paha paha maku suuhun, varsinkin Pohjanmaan pastilleista.

iida-ja-sofia

Iida

...herkkujen syönnistä, koska se hieman vaivaa ja siitä tulee maha kipeäksi. Herkkuja ovat suklaa ja karkit. - Jos vaikka paaston jälkeen ei enää tekisikään niin paljon mieli herkkuja.

Sofia

...tietokoneesta, koska sillä tulee pelattua liikaa. Sofia pelaa monia pelejä, mutta eniten goSupermodelia. -Peleistä luopuminen ei aiheuttaisi vierotusoireita, mutta äiti olisi tyytyväinen, sillä äidin mielestä pelaan liikaa.

ilari-ja-anders

Ilari (15)

- Steamista, Steam on netin pelipalvelu, eikä siellä ole kauheesti nyt mitään hyviä pelejä, joten luopuminen siitä ei olisi edes hankalaa.

Anders (15)

Minä voisin luopua myös Steamista, mutta myös jostain herkuista. Sipsejä ja limppara tulee nautittua viikoittain.

AskolaPiispa2Kun kysyimme Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askolalta, miten Jiipeenetin kouluikäiset tytöt ja pojat voisivat "ekopaastota", hän vastaa heti:

- Heiltähän sitä kannattaa kysyä: minä olen saanut lapsilta ja nuorilta viisaita ja käytännöllisiä ehdotuksia. Joku vaihtaa karkin porkkanaan, toinen kerää roskan kadulta, kolmas huomaa, että puoli tuntia vähemmän netissä tarjoaa mahdollisuuden pohtia oleellista: jos on 30 min lisäaikaa joka päivä seitsemän viikon ajan, mitä ehdinkään ajatella tai tehdä silloin? Omia ajatuksia kannattaa kuunnella ja unelmillakin on kerrottavansa.

Piispa Askola on Eko-paastokampanjan suojelija

- Suojelijan tehtäviin kuuluu vaikkapa tätä, mitä nyt teen eli vastaan verkkolehden kysymyksiin, vastaa piispa kysymykseen Ekokampanjan suojelijan tehtävistä. -  Ihmiset haluavat tietää tarkemmin, miksi ekopaasto on tärkeä ja miksi olen siinä mukana. Suojelija viestii sitä, että tässä kannattaa olla mukana: ekopaasto on meidän asiamme, minäkin siinä mukana.

Paastonaika on kirkkovuoden erikoistarjous

- Vietän paaston aikaa iloiten enkä syyllistyen tai toisille nenääni nyrpistäen. Paastonaika on kirkkovuoden erikoistarjous, joka antaa aikaa omille ajatuksille. Saa hitailla ja viipyillä (vaikka huonosti tämän taidan tavoittaa). Olen sopinut itseni kanssa, että lisään viisi minuuttia hiljaisuutta aamurukoukseeni. Ja kimppakyydit, kierrätys, julkinen liikenne ja Reilun Kaupan tuotteet pysyvät elämäntapana, kertoo piispa Irja Askola Jiipeenetin lukijoille.

Mitä ehdotuksia sinulla on?

tietokoneaikaAivan aluksi täytyy myöntää, että aikaisempina vuosina en ole viettänyt paastonaikaa mitenkään erityisesti. Yleensä en ole tajunnutkaan, että nyt se paasto alkoi ja sitten se loppui.

Tänä vuonna teen kuitenkin muutoksen. Viime kuukausina tietokoneen ääressä istumiseni on hiukan venähtänyt. Nettiin kun on niin helppo jäädä surffailemaan.

Paastonaikana aion vähentää tietokoneella istumista. Uskon, että tämä on aivan helppo homma. Minulla jää sitten vähän enemmän aikaa myös muihin tekemisiin vapaa-ajalla. Vieläpä sähköä säästyy!

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja