HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Tänään lähdimme heti aamusta paikalliseen islantilaiseen kouluun tutustumaan.

leirikoulu islantiin 21

Keräännyimme kaikki samaan luokkaan esittelemään koulujamme ja asuinmaitamme. Kuvassa näkyvät myös ne suklaat, jotka veimme tuliaisiksi islantilaisille ja niin kuin näkyy, niitä oli melkein joka sorttia. 

 

Koululla kiertelimme parin islantilaisen oppilaan johdolla ja he esittelivät meille myös Islantia. Oppilaiden englannin kielen taito oli erittäin hyvä ja he lausuivat kieltä tosi hyvin, vaikka olivat meitä vuoden nuorempia, eli noin 14-vuotiaita. Sitten oli meidän vuoromme kertoa Suomesta. Meillä oli mukana luokalle pieniä tuliaisia: ainakin kymmenen suklaalevyä sekä ruissipsejä ja salmiakkia. Hyvältä kuulemma maistuivat.

Välitunnilla pelasimme jalkapalloa pikkuisella asfalttikentällä, joka oli aika vaatimaton verrattuna oman koulumme tekonurmikenttään. Pelailtuamme paria muutakin peliä lähdimme syömään koululounasta. Ennen ruokaa jokaisen täytyi hieroa käsiinsä desinfiointiainetta, mitä emme todellakaan Suomessa tee.

 

leirikoulu islantiin 22

Pääsimme syömään aidon islantilaisen koululounaan kouluruokalassa. 

 

Ruokaan kuului kalaa, perunaa, keitettyjä kasviksia ja maitoa tai vettä. Mitään salaattipöytää ei ollut ja mikä kummallisinta: ruokaa ei saanut ottaa itse, vaan keittäjät jakoivat sen. Meitä huvitti kun osa oppilaista totesi inhoavansa kalaa eivätkä juurikaan koskeneet lautaseensa. Miten voi asua Islannissa ja inhota kalaa?

 

leirikoulu islantiin 23

Koululounas oli vaatimattomampi kuin Suomessa. Leipää ja salaattipöytää ei näkynyt. 

 

Juteltuamme vielä tovin mukavien oppilaiden kanssa lähdimme shoppailemaan paikalliseen kauppakeskukseen. Kiertelimme kaupoissa ja ostelimme kaikenlaista tuliaisiksi. Meillä oli reilusti aikaa shoppailla, mutta kukaan ei jaksanut viettää kauppakeskuksessa aikaa päivälliseen asti. Kävimme välillä hotellilla lepäämässä ennen kuin palasimme taas kauppakeskukseen syömään.

 

leirikoulu islantiin 24

Koulu näytti ulkoapäin melko samantyyliseltä kuin Suomessakin. Näkyy kuitenkin, että koulu on aika pieni. 

 

Söimme päivällisen samassa paikassa kuin sunnuntaina eli taas hampurilaisia. Nyt otin paikan pienimmän hampurilaisen, jonka ihme kyllä jaksoin syödä kokonaan. Paluumatkalla hotellille päätin ostaa ja kokeilla juotavaa Skyriä, joka oli kyllä ihan älyttömän hyvää. Sellaisia ei harmi vain taideta myydä Suomessa.

 

leirikoulu islantiin 25

Islantilaiset Skyr-purkit olivat vähän erinäköisiä kuin Suomessa. Kuvassa vadelma-banaani-Skyr-juoma. 

 

Illalla pelasimme taas korttia ja pakkailimme. Veikkaan, että osa ei edes nukkunut koko yönä, vaikka opettajat luulivat kaikkien nukkuvan.

 

Kuvat: Pinja Ylhävuori


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja