joulu virossa 2

Raatihuoneen joulutori on kokoontumispaikka, missä on myyntikojujen lisäksi lava, jossa koululaiset käyvät esiintymässä koko joulukuun. Torilla myydään käsitöitä, glögiä, lahjatavaraa ja siellä on myös jouluseimi. Joulutori ja kuusi muistuttavat virolaisia joulusta, jota harva perhe Virossa viettää.

 

joulu virossa 3

Virossa ei yleisesti vietetä joulua eikä tunneta sen merkitystä, joten joulun valmisteluun kuului pari vuotta sitten lasten ja nuorten flash mob Tallinnan Vapauden aukiolla. Esitykseen kuului kuorojen Maa on niin kaunis -laulu, tanssia taskulamppujen kanssa ja lopuksi Jaanin kirkon seinään heijastettuna joulusta kertovat kuvat. 

 

Teksti ja kuvat: Pia Ruotsala

– Kummituen avulla isoäitini voi ostaa minulle koulupuvun ja pääsen kouluun. Olen siitä tosi iloinen, sanoo etiopialainen Abdulaziz Ahmed Mehamed.

Abdulaziz 

 

13-vuotias Abdulaziz asuu pienessä peltihökkelissä isoäitinsä ja isoisänsä kanssa Dessien kaupungissa Pohjois-Etiopiassa. Molemmat vanhemmat kuolivat aidsiin, kun Abdulaziz oli vuoden ikäinen. Siitä lähtien poika on kasvanut isovanhempiensa kanssa.

Abdulaziz kuuluu isovanhempiensa kanssa Suomen Lähetysseuran ja etiopialaisen Mekane Yesus -kirkon aids-orpo-ohjelman tuen piiriin. Tuen ansiosta poika saa koulupuvun lisäksi terveellistä ja monipuolista ruokaa.

Seitsemäsluokkalaisen Abdulazizin suosikkiaine koulussa on yhteiskuntaoppi. Aikuisena hän haluaisi avaruustutkijaksi.

– Eniten tykkään pelata jalkapalloa, Abdulaziz tunnustaa.

Aiemmin hän pelasi jalkapalloa kotikulmillaan naapuruston lasten kanssa, mutta sitten pelikentälle rakennettiin tie eikä lähistöllä ole toista pallokentäksi sopivaa paikkaa.

– Kotona en voi tehdä oikeastaan muuta kuin läksyjä ja hoitaa kanojani, poika sanoo.

Jalkapalloa Abdudlaziz pääsee pelaamaan lauantaisin aids-ohjelman toimintakeskuksella, jonka Suomen Lähetysseura ja kirkko rakensivat Nenäpäiväkeräyksen varoilla. Keskuksessa on kavereita, joiden kanssa voi leikkiä ja pelata.

Aids-ohjelman tuki on pienen perheen ainoa tulonlähde. Isoäiti Zemu Ademin, 70, toinen silmä on sokea, ja isoisä Seid Asen, 73, on lähes kokonaan sokea. Isoisä on toiminut ennen vaatturina. Isoäiti taas on letittänyt naisten hiuksia kotikampaajana. Nyt isoäiti ei enää jaksa eikä näe tehdä kampauksia. Isoisä istuu eikä pysty tekemään juuri mitään.

 

Kuva: Ari Vitikainen

Onneksi olkoon kaikki maailman tytöt! 11.10 oli kansainvälinen tyttöjen päivä.

seurakuntien tyttopiirit

Seurakuntien tyttöpiireissä kasvaa vahvoja naisia, kuten kuva tyttöpiirin päättäjäisjuhlasta kertoo.

 

Kerhoissa ympäri maailmaa on monenlaisia tavoitteita ja sisältöjä. Tyttöjen turvallisuus on lisääntynyt kirkon tyttötyön ansiosta Metussa Länsi-Etiopiassa.

Seurakuntien tyttöpiireissä on mukana jo noin kuusi tuhatta tyttöä. Tyttötyön sisältönä on laaja-alainen opetus naiseksi kasvamisesta ja naisen oikeuksista. Tytöt ovat saaneet piireissä itseluottamusta ja ymmärtäneet oman arvonsa Jumalan luomistyönä. He ovat oppineet, miten voivat välttää väkivaltaa ja ovat rohkaistuneet muutenkin puolustamaan itseään. He vastustavat myös alaikäisenä naimisiin menoa.

Uraa uurtavan tyttötyön käynnisti vuonna 2007 Suomen Lähetysseuran työntekijä Regina Hantikainen yhdessä etiopialaisen kollegansa Nigatwa Anbessen kanssa.

 

Kuva: Regina Hantikainen

Vuosaaren kirkossa pidetyn Maailmojen messun musiikista vastasivat Una sancta – Kristillisen maailmanmusiikin leirin osallistujat.

 

maailmojen messu

Una sancta -leiriläiset yhteiskuvassa. Musiikkileirin opetuksesta vastasi Antti Vuori. Musiikkileiriin ja Maailmojen messuun päättyi samalla kaksivuotinen Yhdessä maailmassa -hanke.

 

Kuva: Suvielise Nurmi

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja