Jiipeenetti siellä missä tapahtuu

merten gorillaKirjailija Jakob Wegelius on kerännyt lukuisia palkintoja teoksistaan länsinaapurissamme Ruotsissa. Erityisesti Wegeliuksen kirja Merten gorilla on saanut tunnustusta. Ensin se voitti Ruotsin merkittävimmän August-palkinnon ja sitten vielä Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkinnon.

Palkintojen ansiosta Wegeliuksen kirja on käännetty myös suomeksi. Teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se kertoo tarinan menneiltä vuosikymmeniltä, jolloin maailman merillä seilasivat vielä hiilellä toimivat höyrylaivat.

Kirjan päähenkilö on merimies Sally Jones. Hän on gorilla, joka matkustaa merillä yhdessä suomalaisen kapteenin Henry Koskelan kanssa.

Sally Jones on siitä poikkeuksellinen eläin, että hän ymmärtää täysin ihmisten puheet ja osaa lukea sekä kirjoittaa. Siksi hän on laivalla tasaveroinen työntekijä muiden joukossa.

Gorillan elämä muuttuu Portugalissa, kun ensin heidän laivansa uppoaa ja sen jälkeen Koskela saa syytteen murhasta. Koskela joutuu selliin ja Sally Jones päätyy yksin kodittomaksi kadulle.

Hän on päättänyt todistaa, että hänen ystävänsä ei ole murhannut ketään. Todisteita kerätäkseen on gorillan matkustettava Intiaan asti.

Merten gorilla on hieno kertomus ystävyydestä, joka kestää tyrskyt. Erityisen mielenkiintoisen siitä tekee se, että kertomus on kirjoitettu eläimen näkökulmasta.

Kirjassa tulevat esille kaikki ennakkoluulot eläimiä kohtaan. Toiset pitävät Sally Jonesia merimiehen lemmikkinä. Toisten mielestä gorillan oikea paikka olisi eläintarhassa. Sally Jones on kuitenkin erittäin itsenäinen yksilö.

Kirjan juonessa on paljon hienoja oivalluksia. Esimerkiksi intialainen maharadža ei voi ymmärtää, miksi kukaan haluaisi hävitä pelissä tahallaan. Hän ei tunne myötätuntoa.

Merten gorillan paksuutta ei kannata kauhistua. Kirjassa on yli 600 sivua. Kirjailija Wegeliuksen itse tekemä kuvitus kuitenkin nopeuttaa kirjan lukemista.

5 starJakob Wegelius
WSOY 2017
646 sivua

vaiana 1

 

Koko kevään radiossa on soinut kanadalaisen laulajan Alessia Caran hittikappale How far I’ll go. Kappale on peräisin Disneyn animaatioelokuvasta Vaiana. Animaatio sai Suomen ensi-iltansa jo helmikuun alussa, mutta suuren suosion ansiosta sen voi edelleen nähdä valkokankaalta.

Elokuva henkii samaa tunnelmaa kuin Caran tunnetuksi tekemä hittikappale. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Tyynenmeren Polynesian saaristoon. Vaianan kotisaari on vehreä paratiisi, josta asukkaat saavat kaikki tarvitsemansa raaka-aineet.

Saarella kerrotaan legendaa puolijumala Mauista, joka ryöväsi sydänkiven jumalattarelta. Sen jälkeen ympäri maailmaa on levinnyt vitsaus, joka saa kasvit kuihtumaan.

Vaiana on kuunnellut legendan tarkkaan. Hän haluaisi lähteä matkaan merten taakse ja vaatia Mauia palauttamaan kiven jumalattarelle. Hän on kuitenkin päällikön tytär ja hänen on määrä jatkaa saaren johtajana.

How far I’ll go kertoo kaipuusta merelle. Tyttö ei edes tarkalleen tiedä, mikä merten takana kiehtoo. Samaan aikaan häntä pitää saarella velvollisuus jatkaa päällikkönä.

Suomenkielisen version kappaleesta esittää Yasmine Yamajako. Kappale ei kuulosta suomeksikaan yhtään hullumalta. Yamajakon ääni sopii erinomaisesti seikkailijatyttö Vaianalle.

Vaiana lykkää lähtöään teini-ikään asti. Saaren palmupuiden kuihtuminen ja kalavesien ehtyminen kuitenkin pakottavat hänet matkaan. Ensin pitäisi löytää oikutteleva puolijumala ja rahdata hänet palauttamaan sydänkivi.

Kriitikot ovat kehuneet Vaianaa poikkeuksellisen omapäiseksi hahmoksi. Hän ei odota prinssiä kotonaan Tuhkimon tavoin, vaan lähtee itse seikkailuun.

Puolijumala Maui ei puolestaan muistuta lainkaan prinssiä. Lihaksia hänellä kyllä on ja hauskoja eläviä tatuointeja. Tosipaikan tullen hän on kuitenkin melkoinen pelkuri.

Elokuvan väriläiskä on Vaianan pieni kukonpoikanen, joka eksyy mukaan matkalle. Huumori syntyy kukon älyttömyydestä. Se tipahtelee kannelta yhä uudelleen ja se saa aikaan lapsikatsojissa hihitystä.

Elokuvan animoitua maailmaa ei voi kuin ihastella. Katsoja pääsee kurkistamaan keskelle paratiisia, jossa kookospähkinät tipahtelevat suoraan puusta koreihin. Disneyn tapaan elokuva onkin huikaisevan kaunis.

5 starfi 7Ron Clements ja John Musker
Walt Disney Pictures 2017
Kesto 1 h 54 min


vaiana 2

Satavuotias Suomi -juttusarjassa käydään läpi itsenäisen Suomen historiaa 1910-luvulta tähän päivään saakka.

Talous alkoi pikkuhiljaa elpyä ja elintaso nousta. Elintarvikkeita oli tarjolla enemmän, aivan kaikkea ei tarvinnut enää säännöstellä. Vuonna 1953 kupongeilla ostettiin enää kahvia ja sokeria.

suomi 100 50 luku

Launokorven liikenteen vanha Sisu linja-auto vuonna 1954 kuvassa kuljettaja Elis Hovi ja poikansa. (Lähde: Wikipedia)

 

Amerikkalaiset ilmiöt rantautuivat Suomeen. Aku Ankka alkoi ilmestyä Suomessa 1951. Seuraavana vuonna kauppoihin tulivat purukumi ja Coca-Cola. Radioyhteydet paranivat, ja televisiotoiminta aloitti toimintana 24.5.1955. Vuosikymmenen lopussa jo yhä useammassa kodissa oli myös puhelin.

Äänilevybaarit olivat tämän vuosikymmenen olennaisia tunnusmerkkejä. Levyautomaateista saattoi soittaa lempimusiikkiaan pientä maksua vastaan. Nuoriso ihaili kapinallisia nuoria ja rock 'n' rollia. Suurin osa nuorista tanssi kuitenkin edelleen tangoa Olavi Virran musiikin tahdissa.

Tytötkin alkoivat käyttää hiihtohousuja. Nuorten suosimat kengät oli elefanttitossut, muotitakiksi nousi hupullinen villakangastakki, duffeli. Muotitietoisen tytön hiukset oli joko leteillä tai muotoiltu tasapitkäksi polkkatukaksi.

Vuonna 1957 maahamme säädettiin kansakoululaki. Oppivelvollisuus nousi kahdeksanvuotiseksi. Kansakoulun 1 - 2 vuotta kestäviä jatkokouluja alettiin kutsua kansalaiskouluksi. Kansakoulusta opinpolku jatkui joko ylioppilastutkintoon tähtäävään oppikouluun tai kaksivuotiseen ilmaiseen kansalaiskouluun. Oppikoulu oli maksullinen, eikä kaikilla ollut varaa jatkaa opintojaan ylioppilaaksi asti.

Hyviin tapoihin ja terveyteen alettiin kiinnittää erityistä huomiota. Vuonna 1959 vietettiin ryhdin vuotta. Kouluissa tehtiin ryhtitarkastuksia, ja vanhemmille annettiin ryhtivalistusta.
Suomeen levinnyt polioepidemia saatiin kuriin laajalla rokotuskampanjalla.

Elintaso nousi. Perheiden koot pienenivät ja vakiintuivat nelihenkisiksi. Jääkaapit alkoivat yleistyä, asuntoihin rakennettiin myös kylpyhuoneita ja parvekkeita. Maan vaurastuessa suomalaisilla oli varaa myös lomaan. Kesämökit yleistyivät, kaupunkilaislapset viettivät kesiään kesäsiirtoloissa ja oranssit kupumaiset sopu-teltat ilmestyivät leirintäalueille.

zaida ja taistelupariKesän draamaleirillä Zaida on tutustunut Eevi-nimiseen tyttöön, jonka kanssa Zaida alkaa viettää aikaa syksyllä. Eevin taloyhtiön kellarista he löytävät Eevin tuttujen Petterin ja Teron salaisen peliluolan. Poikien peli herättää Zaidan mielenkiinnon sen todentuntuisuuden takia. Zaida tahtoisi päästä mukaan tekemään peliä, mutta Petterillä on hieman erilaiset suunnitelmat. Kun Zaida joutuu pelin syövereihin, mistä hän enää tietää, missä todellisuus vaihtuu kuvitelmaksi?

Kirja päättää Zaidasta kertovan huikean trilogian jännittävällä tavalla. Aluksi Zaida luulee, että Petterin ja Teron pelissä on kyse vain harmittomasta leikistä, joka ei olisi edes totta. Hän saa kuitenkin todeta, kuinka väärässä olikaan lupautuessaan pelaamaan peliä. Zaida päätyy maan alle pimeään käyttämättömään metrotunneliin harhailemaan. Siinä itselläkin nousee jo niskakarvat pystyyn jännityksestä.

On huimaa, kuinka todellisuus ja kuvitelma sekoittuvat täysin kirjassa. Välillä ei ole ollenkaan selvää, ovatko tapahtumat totta vai ei. Ensin saattaa tapahtua jotain ihan tavanomaista, mutta sitten tuleekin jokin uskomaton käänne. Tämän takia kirja on todella koukuttava, kun yhtäkkiä saatetaan päätyä vaikkapa juoksemaan pitkin kattojen harjoja.

Samaan aikaan, kun Zaida on pelin maailmassa, hän sepittää myös tarinaa valkoisesta tiikeristä ja pienestä hyökyaallosta selvinneestä tytöstä. Kirjassa käydäänkin läpi Zaidan tarinan tapahtumia suunnilleen joka toisessa luvussa. Tarina tuntuu todella mielenkiintoiselta, ja on harmillista, että sen loppua ei kerrota kirjassa.

Kirjassa on huiman juonen lisäksi todella upeat mustavalkoiset kuvat, jotka tekevät kirjasta entistä paremman. Mustavalkoisina kuvat ovat tosi tunnelmallisia.

Suosittelen kirjaa kaikenikäisille. Kirja on jotenkin mystinen, ja siitä voi olla varma, että jännitystä ja uskomattomia tapahtumia on takuulla.

Annan kirjalle 5/5 tähteä sen jännittävän juonen ja henkilöhahmojen takia. Erityisesti drumliinit ovat hahmoina jopa pelottavan ihmeellisiä. Lisäksi pidän paljon valkoisen tiikerin tarinasta.

Päähenkilö Zaida on muuttunut hurjan paljon trilogian aikana. Kirjan loppu on toiveikas, sillä Zaidan elämässä kääntyy kokonaan uusi lehti hänen lähtiessä matkalle juurilleen Intiaan.

5 starSaku Heinänen
Tammi 2017
228 sivua

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja