Käyttäjän arvio: 0 / 5

HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Sanotaan, että alussa ei ollut mitään.

Ei yhtään mitään. Ei edes pimeyttä.


Ja sitten oli yhtäkkiä paljon. Kaikkea mahdollista.

Oli taivas ja maa. Pimeys ja valo. Ilma ja vesi.

Kasvit ja eläimet. Talvi ja kesä.


Ja kun meni vähän aikaa, yhtäkkiä oli myös koululaisten kesäloma.


Minusta kesä on ihana asia. Ja loma on ihana asia.

Ne saavat minut hymyilemään.


Siksi ajattelen, että alussa - ennen kuin mitään varsinaisesti oli - oli jo jotain. Ajattelen, ettei kaikki tullutkaan tyhjästä. Uskon, että aivan alussa - ennen kuin edes aikaa oli olemassa - oli jotain. Sitä kutsun Jumalan hymyksi. Näin uskon. Ennen kuin mitään oli, oli Jumala ja hänen hymynsä. Ja hän halusi jakaa tämän ilonsa ihmisten kanssa.

Niin Jumala ilossaan loi tämän elämän, kesän ja kesän ilot. Jotta Jumalan hymy ja ilo olisivat myös meidän hymymme ja ilomme.

Jaettu ilo kun on moninkertainen ilo.

Julkaistu JiiPee-lehden numerossa 4/2009.


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja