Käyttäjän arvio: 0 / 5

HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Olet varmasti kuullut kertomuksia tosielämästä, jossa näyttää olevan kyse ihmeestä.

Joku on parantunut sairaudesta, joka näytti toivottomalta tapaukselta. Tai joku on nähnyt unen, joka toteutuu. Tai joku aavistaa jonkun asian, joka sitten todella tapahtuu.

Ihmekertomus voi olla myös ihmeellinen “yhteensattuma,” jonka todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Joku vaikkapa tapaa sattumalta naapurinsa lomamatkalla Ruotsissa. Kutsumme ihmeiksi sellaisia asioita, joita emme voi selittää. Tapahtuuko todella ihmeitä?

 

Kaikki ei ole totta

On selvää, etteivät kaikki kerrotut ihmetarinat ole totta. Joskus ihmeellistä tarinaa kerrotaan niin paljon, että monet tulevat tuntemaan sen. Silloin saattaa käydä niin, että asiaa aletaan vähitellen pitämään totena.

Hyvä esimerkki tästä kertomus avaruusaluksen putoamisesta Amerikkaan Roswell -nimisen kaupungin lähelle 60 vuotta sitten.

Tarinan mukaan Yhdysvaltojen armeija säilyttää edelleen tuota ufoa salaisessa tutkimuslaitoksessa ja tutkii sen salaisuuksia. Tästä kertomuksesta on tehty useita elokuvia, tv-sarjoja ja kirjoja.

Koska tarinaa on pidetty paljon esillä, jotkut ihmiset ovat alkaneet vakavissaan uskomaan, että se on totta.

Ennen vanhaan ihmiset kertoivat ihmeellisiä tarinoita noidista, maahisista ja ihmissusista. Vähäisempi koulutus sai aikaan sen, että ihmiset uskoivat herkemmin ihmeellisiin kertomuksiin. Myös nykyään kertoillaan “urbaanilegendoja” eli kaupunkilaissatuja.

Television ostoskanavalta voi kuulla nykyaikaisen ihmekertomuksen. Tuuheatukkainen nainen kertoo olleensa miltei kalju, mutta erään hiustenhoitoaineen ansiosta päähän kasvoi parissa viikossa miltei puolimetrinen tuuhea ja kihara tukka. Nyt sinäkin voit ostaa tuota hoitoainetta!

Ihmekertomukset ovat mielenkiintoisia. Mutta kun niiden todenperäisyyttä arvioidaan, on syytä olla kriittinen eli ajatella asiaa tarkasti ja monesta näkökulmasta. Järki kannattaa ottaa käteen ja kysyä, onko tämä todella mahdollista.

 

Luonnollisia selityksiä

Kun ihmekertomuksia ajattelee järjen kanssa, monen kertomuksen kohdalla voi päätyä siihen, ettei kyse ole tositarinasta. Mutta kaikkia kerrottuja ihmeellisiä asioita ei voi kuitata satuina tai huijausyrityksinä. Mitä silloin ajatella?

Joskus on niin, että kyse on luonnollisesta asiasta, vaikka se tuntuukin ihmeelliseltä.

Esimerkiksi joku voi nähdä enneunen, joka näyttää toteutuvan. Vaikka että kaukainen sukulainen tulee kylään. Ja sitten sukulainen tuleekin kylään.

Asialle saattaa olla luonnollinen selitys. Unen näkijä on kuullut sivukorvalla äidin keskustelevan isän kanssa kyseisten sukulaisten kutsumisesta kylään, mutta unohtanut saman tien kuullensa asian. Unessa mieli on pohtinut muistiin painunutta keskustelupätkää ja rakentanut mielikuvan harvinaisista vieraista.

Joillekin ihmeellisille tapahtumille saattaa olla luonnollinen selitys, mutta me emme tiedä selitystä. Silloin meistä tuntuu, että käsittämätön ihme on tapahtunut.

Esimerkiksi 300 vuotta sitten ei tiedetty bakteereista. Silloin ei ymmärretty, miten kulkutaudit leviävät.

Ihmiset yrittivät kuitenkin selittää asian parhaalla tavalla. Saatettiin ajatella, että joku kirous tai paha henki liikkuu kylästä toiseen. Kulkutauteja pidettiin siis ihmeinä, vaikka todellisuudessa kyse oli luonnollisesta joskin ikävästä asiasta. Kun ymmärrettiin bakteerien aiheuttavan kulkutauteja, sairauksien leviämiselle saatiin luonnollinen selitys.

Kun asiaa ajattelee näin, oikeastaan mikään selittämätön asia ei ole ihme. Kyse on luonnollisesta asiasta, jota ihminen vain ei ymmärrä.

 

Jumalan ihmeitä

Suurin ihme on koko tämä maailma. Kun asiaa oikein ajattelee, on valtavan ihmeellistä, että on olemassa näin suuri ja kaunis maailmankaikkeus.

Meidän maapallommekin on ihmeellinen, sillä kaikki sopivat täällä yhteen niin hyvin. Aurinko, maaperä, ilmasto ja vesistöt ovat juuri sellaisia, että monimuotoinen kasvi- ja eläinkunta voi elää täällä. Tämä jos mikä on ihme.

Oikeastaan maapallon ihmeillekin on ”luonnollinen” ja järkevä selitys. Jumala on luonut maailmamme. Kaikkivaltias osaa ja voi luoda näin toimivan ja monimutkaisen maailman.

Jos Jumala on tehnyt luomisihmeen, hän kykenee tekemään pienempiäkin ihmeitä luomakunnassa. Ja hän tekeekin ihmeitä.

Tosin me emme aina huomaa sitä. On aina Jumalan ihme, kun jonkun elämässä asiat kääntyvät oikeaan suuntaan. Kun joku tekee sovinnon, toinen pyytää anteeksi, kolmas selviää jostakin vaikeasta asiasta.

On myös näkyvämpiä Jumalan tekemiä ihmeitä. Ihmeellinen pelastuminen vaarasta tai onnettomuudesta voi olla sellainen. Joku voi vaikka joutua kolariin, mutta selviääkin siitä ”ihmeen” kaupalla. Toinen saattaa parantua sairaudesta.

Kristityt uskovat Jumalan ihmeisiin. Voi olla järkiperäinen ihminen ja suhtautua epäilevästi ihmekertomuksiin, ja silti uskoa siihen, että maailman Luoja tekee ihmeellisiä asioista.

 

Ihmeiden tekijä

Jeesus teki paljon ihmeitä. Evankeliumeissa on noin 60 ihmekertomusta. Jotkut ihmeet kerrotaan monta kertaa. Esimerkiksi kaikki neljä evankeliumia kertoo ruokkimisihmeen.

Erilaisia ihmekertomuksia on noin 30 kappaletta. Jeesus paransi sairaita, ajoi ihmisistä ulos pahoja henkiä, herätti kuolleita ja teki luonnonihmeitä, kuten veden muuttamisen viiniksi eräissä hääjuhlissa.

Voiko näihin kertomuksiin uskoa? Eikö niissä ole liioiteltu asioita?

Raamatun tutkijat ovat esittäneet nämä samat kysymykset. He ovat sitä mieltä, että Jeesuksesta kerrottujen ihmekertomusten määrä on niin suuri, että niillä täytyy olla historiallinen pohja.

Pelkän liioittelun perusteella ei syntyisi näin suurta määrää ihmekertomuksia.

Tämä merkitsee sitä, että myös suureen kriittisyyteen ja järkiperäisyyteen pyrkivä ihminen voi luottaa siihen, että Jeesus todella teki ihmeitä.

Tämän uskominen ei tietenkään ole vaikeaa, jos ajattelee, että Jumala itse oli Jeesuksen kanssa. Silloin Jeesus ei toiminut omassa voimassaan vaan kaikkivaltiaan Jumalan antamalla voimalla.

Silloin kaikki oli hänelle mahdollista.

Hienoin asia Jeesuksen tekemissä ihmeissä oli se, että hän aina auttoi ihmisiä. Ihmeen tarkoitus ei ollut tuoda Jeesukselle kunniaa, vaan auttaa ja palvella vaikeuksissa olevia ihmisiä. Tämä kertoo jotakin Jumalasta. Jumala on ihmisen puolella ja haluaa auttaa häntä.


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja