Käyttäjän arvio: 0 / 5

HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Huippu-urheilu on tosi hurjaa taistelua. Urheilijat jännittävät suoritustaan ja yrittävät tehdä parhaansa. Sitten kun tulee kilpailijan vuoro, he toivovat hartaasti tämän epäonnistumista. He melkeinpä rukoilevat: ”Mene pieleen!”, ”kaadu!”, ”putoa!” ja ”häviä!”.

Ja jos vastustaja epäonnistuu, ilo nousee ylimmilleen. Huippu-urheiluun kuuluu kohtuullinen annos vahingoniloa.

Mutta voi, joskus sama musta ilo tunkeutuu arkielämään. Ihmiset suhtautuvat tavalliseen elämään kuin kilpailuun, jossa toiset häviävät ja toiset voittavat. Koulun pihalla kilpaillaan toisten suosiosta, kavereista tai vaikkapa ulkonäöstä. Aikuisten työpaikoilla taistellaan rahasta, asemasta ja arvostuksesta.

Kun sitten joku epäonnistuu, toisissa syttyy vahingonilo. Sitä tietenkin salataan. Kukapa nyt kehtaisi ääneen huutaa ”hurraa”, kun pahin kilpakumppani epäonnistuu. Mutta sydämen sopukoissa ihmiset ehkä useinkin iloitsevat toistensa vastoinkäymisistä.

Siksikin epäonnistuminen tuntuu joskus niin kurjalta.

Vahingonilo on omituinen ilon laji. Se ei tee ihmistä onnelliseksi eikä saa edes hyvälle tuulelle. Silti siinä on jonkinlaista outoa mustaa iloa.

 

Kaveri juhlii – minä myös

Vahingonilon vastakohta on valkoinen ilo, joka tulee toisen onnistumisesta.

Kuvitellaanpa tällainen tilanne. Jollekin kaverillesi englannin kieli on mahdottoman vaikeaa. Sitten tulee tärkeä koe. Hän lukee siihen päivät ja yöt ja jännittää sitä hirmuisesti. Ja sitten koe meneekin loistavasti, paremmin kuin sinulla!

Miltä tämä tuntuu sinusta? Jos olet hyvä ystävä, sinussa nousee valkoinen ilo ystäväsi puolesta. Et ajattele, että hän sai sinua paremman numeron, vaan että hän onnistui asiassa, joka oli hänelle vaikeaa.

Valkoinen ilokin on kummallinen asia. Joskus toisen onnesta iloitseminen voi tuntua paremmalta kuin joku oma onnistuminen. Kun kaveri ylittää itsensä ja onnistuu kokeessa, tuntuu kuin koko maailma olisi vähän parempi paikka kuin ennen.

Kaikkein mahtavinta valkoinen ilo on häissä, jossa ihmiset aivan riemuitsevat vihkiparin onnesta. Se sulattaa rukkaset saaneen kosijankin harmin.

 

Sinuun sattuu – minuun sattuu

Yksi suurimpia sydämen taitoja on kyky empatiaan. Se tarkoittaa myötätuntemisen kykyä. Empaattinen ihminen iloitsee, kun toinen iloitsee, ja suree kun toinen suree.

Eräs nuori sanoi, että kun hän katselee urheilukilpailua, hän on aina mielessään sen puolella, joka on viimeisenä. Empatia, myötätunto, saa hänet antamaan tukensa sille, jolla on kaikkein vaikeinta. Aika kaunis tapa katsella kilpailua, eikö vain?

Raamatussakin kehotetaan myötätuntoon: ”iloitkaa iloitsevien kanssa ja itkekää itkevien kanssa”. Ihminen kun voi valita elämänasenteensa. Voin päättää, katsonko maailmaa mustien vai valkoisten silmälasien läpi.

 

Ilolajit

On olemassa erilaisia ilon lajeja.

Kiitosilo syntyy sen tajuamisesta, että elämän perusasiat ovat hyvin. Suomessa on rauha, ruoka riittää kaikille ja suurimmalla osalla on työtä. Minä olen terve, minulla on kivat vanhemmat ja hyviä kavereita. On syytä olla kiitollinen.

Nauruiloa tai huumoririemua saadaan hyvistä vitseistä. Huumorinkukka tekee elämästä rikkaan ja värikkään. Nauruilo tulee usein purskauksena. Tapahtuu hassua tai kuullaan huvittava juttu, sille nauretaan hetken ja sitten tunneilmasto palaa ennalleen.

Höpsöttelyilossa ollaan riehakkaalla päällä. Mieli on virittynyt nauramaan kaikelle mahdolliselle. Höpsökanava napsahtaa päälle parhaiten väsyneenä ja hyvässä kaveriporukassa. Silloin mikä tahansa arkinenkin asia voi nostaa iloisen naurunremakan. Kaikki vaan tuntuu mukavan hullulta.

Odotusilo viihtyy siellä missä suuremmat tai pienemmät unelmat toteutuvat kohta. Jollekin on luvattu vaikkapa uusi polkupyörä syntymäpäivälahjaksi. Niinpä juhlapäivän odottaminen nostaa esiin jännittävän ja kihelmöivän odotusilon. On hyvä mieli, vaikka ei vielä edes istu uuden pyörän satulassa.

Pyhä ilo tulee sen ymmärtämisestä, että kaikella on hyvä tarkoitus. Maailman tapahtumat ovat Jumalan käsissä ja hän vie kaikkea kohti suurta hyvyyttä ja kauneutta. Pyhä ilo tulee yleensä hetkittäisinä oivalluksina. On kuin salamavalo välähtäisi. Sen loisteessa kaiken näkee hetken aikaa aivan uudella ja kirkkaammalla tavalla. Pyhä ilo on siis sukua huumoririemulle.

Oikeusilo on tuntua siitä, että olen tehnyt oikein. Sitä voi kokea esimerkiksi ollessaan rehellinen silloin kun olisi voinut toimia petollisestikin. Joku vaikka löytää lompakon ja vie sen poliisiasemalle sen sijaan että pitäisi rahat itsellään. Silloin hän kokee oikeusiloa. Vielä parempi esimerkki on tilanne, jossa joku asettuu puolustamaan kiusattua. Oikeusilo saa tuntumaan, että minä olen hyvä ihminen. On saada myös tällaisia kokemuksia.

Voitonriemua koetaan silloin kun on onnistuttu jossakin asiassa paremmin kuin yleensä. Jos vaikkapa kokeet menevät yllättävän hyvin, tekee mieli melkein tanssia voitonriemusta. Samanlainen ilo syntyy siitä kun on saanut suuren urakan valmiiksi. Joku on paininut kolme kuukautta 2000 palaisen palapelin kanssa ja kun viimeinen pala napsahtaa vihdoin paikalleen, voitonriemu nousee kattoon.

Toisen iloon osallistuminen tai osallistumisilo on jalointa iloa. Siinä riemuitaan siitä, että toinen on onnistunut. Sen kokemiseen liittyy usein sellainen tuntu, että maailmasta on tullut vähän parempi paikka.

Vahingonilo, toiselta nimeltään musta ilo, on riemua toisen epäonnistumisesta. Sitäkin kutsutaan iloksi, vaikka se ei todellisuudessa tee ketään yhtään onnellisemmaksi.


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja