Käyttäjän arvio: 0 / 5

HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Kutsun kaverin meille kylään. Siivoan huoneeni. Laitan voileivät valmiiksi ja otan lautapelin esiin. Sillä tavalla näytän kaverilleni, että minusta on tosi mukavaa, kun hän tulee käymään.

Osoitan siis vieraanvaraisuutta. Se on vanha kristillinen hyve. Jo ensimmäiset kristityt pitivät tärkeänä sitä, että käytiin toisten luona kylässä.

Tuohon aikaan ei nimittäin ollut kirkkoja, vaan kokoonnuttiin ihmisten kodeissa. Niinpä jonkun piti kutsua koko seurakunta kotiinsa, jossa sitten pidettiin nyyttikestit ja opetettiin kristinuskoa. Jos paikkakunnalta ei löytynyt vieraanavaraista kristittyä, seurakunta ei voinut kokoontua.

 

Enkeleitä ovella

Jotkut kristityt kulkivat paikkakunnalta toiselle vieden kristinuskoa uusille seuduille. Matkustaminen oli kallista ja vaivalloista eikä yöpaikan löytäminen ollut aina helppoa.

Siksi kristityt arvostivat vieraanvaraisuutta. He majoittivat koteihinsa matkustavia kristittyjä ja lähetystyöntekijöitä.

Eräässä Uuden testamentin kohdassa kehotetaan näin: ”Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä”.

Enkelitkin liikkuvat joskus ihmishahmossa meidän maailmassamme!

 

Vankilasta kylään

Kerran apostoli Paavali ruoskittiin ja vangittiin. Yöllä tapahtui kummia. Äkkiä tuli raju maanjäristys, joka avasi vankilan ovet ja katkoi Paavalin kahleet.

Silloin vanginvartija tajusi, että Paavali ei ollutkaan pahantekijä, vaan Jumalan asialla. Niin vartija kutsui Paavalin omaan kotiinsa, antoi tälle ruokaa ja puhdisti tämän haavat. Paavali puolestaan kastoi vartijan ja tämän perheen kristityiksi.

Näin Paavali toi suuren ilon vartijan perheeseen. Ehkä he ajattelivat jälkeenpäin, että Paavali oli eräänlainen enkeli, Jumalan sanansaattaja, jolle he avasivat kotinsa ovet.

 

Jeesus tulee meille

Myös Jeesus itse sai nauttia vieraanvaraisuudesta. Kun hän kulki ympäri Israelin maata, hän kävi monien ihmisten luona kylässä.

Jeesuksella oli mukanaan hienoja tuliaisia. Hän nimittäin paransi monia heidän kodeissaan. Hän opetti ihmisille Jumalan hyvyydestä. Toisia hän auttoi kääntymään parempaan elämään.

Tämän tietäminen on erityisen hienoa, koska Jeesus opetti myös näin: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään”. Tämä tarkoittaa jumalanpalvelusta, sinnehän tullaan yhteen Jeesuksen nimessä.

Mutta koskee tämä tavallista kotiakin. Kun kaksi ihmistä tapaa toisensa kodissa, sielläkin Jeesus on heidän kanssaan. Siksi kyläilyreissusta voi tulla aivan erityinen ilo, niin suuri, että se tuntuu suorastaan siunaukselta.


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja