Käyttäjän arvio: 0 / 5

HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Musiikilla on kummallinen vaikutus. Se antaa voimaa ja saa hyvälle tuulelle. Melkein kaikki ihmiset ovat musikaalisia, sillä kaikki nauttivat musiikin kuuntelusta.

Myös musiikin tuottaminen, laulaminen tuottaa suurta iloa. Tuntuu hyvältä, kun oma ääni seuraa laulun rytmiä ja sävelkulkuja.

Joidenkin mielestä yksin on vaikea laulaa, mutta yhteislaulu onnistuu paremmin. Kun laulaa muiden kanssa, oma ääni saa tukea muiden äänestä.

 

Porukalla laulamaan

Yhteislaulu on mielenkiintoista puuhaa, kun tarkemmin ajattelee. Siinä kaikki tekevät samaa asiaa täsmälleen yhtä aikaa. Kaikki päästävät samanlaista ääntä, sanovat samoja sanoja ja ajattelevat samoja ajatuksia.

Näin yhteislaulu vahvistaa porukan me-henkeä. Tämä on yksi syy siihen, että kirkossa lauletaan niin paljon.

Uskomme nimittäin, että olemme kaikki Jumalan lapsia ja kuulumme samaan perheväkeen. Yhteisellä laululla näytämme itsellemme, että olemme samaa porukkaa, vaikka emme tuntisikaan toisiamme nimeltä.

 

Miten pääsisi alkuun?

Moni laulaa joskus suihkussa. Oma ääni kajahtaa kaakeliseinästä tosi komeasti.

Siksi suihku on mainio paikka tutkia omaa äänenmuodostusta. Kun kukaan ei kuule ”äänenavausharjoituksiani”, joten voin vapaasti kokeilla erilaisia ääniä.

Suihkulaulu tuntuu tosi mukavalta. Kun mieli ja keho rentoutuu, ääni lähtee vapaasti ja soi kauniisti. Laulu tuntuu hengityselimissä, päässä ja melkein ihollakin.

Jos haluat oppia laulamaan, aloita se suihkussa.


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja