Käyttäjän arvio: 0 / 5

HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Neljä ystävystä pelaavat vanhaa lautapeliä, monopolia. Arpakuutiot kopsahtelevat. Pelinappulat liikkuvat ruudulta toiselle. Tontteja ostetaan, taloja rakennetaan ja raha vaihtaa omistajaa.

Välillä puheensorina täyttää huoneen, kun jutellaan niitä näitä. Sitten tulee hiljaista, kun pelaajat suunnittelevat siirtojaan. Jonkun päästä näyttää nousevan höyryä, kun aivot työskentelevat täydellä teholla.

Hän miettii päänsä puhki seuraavaa siirtoaan ja tekee sitten ratkaisun: talo Erottajankadulle!

Näin monopolin pelaajat luovat uutta. He suunnittelevat, keksivät ja sitten välähtää: Tämä oli hyvä idea! Tämä juoni toimi loistavasti!

 

Telkkari vai pelilauta?

Verrataan pelaamista telkkarin katsomiseen. Markus löhöää tv-tuolissa ja seuraa tapahtumia ruudulla. Hän ei tee itse mitään, vaan katsoo kuinka muut toimivat.

Viereisessä huoneessa Laura pelaa lautapeliä kaverinsa kanssa. Hän liikuttaa itse omia ajatuksiaan, käsiään ja välillä hän hypähtää jännityksestä, kun arpakuutiot antavat sopivan luvun.

Markuksen ja Lauran päässä tapahtuu aivan eri asioita. Laura on täysin uponnut lautapeliinsä. Hän tekee koko ajan päätöksiä ja toimii niiden mukaan. Tietokone hänen aivoissaan käy kovilla kierroksilla.

Telkkaria katsova Markuksenkin aivoissa tapahtuu asioita, sillä ohjelma on jännittävä. Mutta hänen aivonsa eivät itse tee mitään, ne vain seuraavat liiketta kuvaruudun esittämää tarinaa. Markus pääsee siis helpolla. Television ruutu ohjaa hänen ajatuksiaan ja tunteitaan, niin ettei hänen itsensä tarvitse ponnistella millään tavalla.

Mutta mitä tapahtuu, kun peli ja televisio-ohjelma päättyvät? Markus on unelias ja nuutunut. Tulipas tuhlattua aikaa, hän miettii. Läksyt pitäisi vielä tehdä, mutta ei viitsi.

Laura sen sijaan on virtaa täynnä. Peli käynnisti hänen aivonsa oikein kunnolla. Sitten voisi vaikka lukea, leipoa pannukakkua, siivota huone tai tehdä ne läksyt.

 

Tasohyppelyyn kyllästyy

Markuksen ja Lauran tarina näyttää, miten pelaaminen voi olla luovaa puuhaa. Se käynnistää ajattelun ja pakottaa ihmisen toimimaan, keksimään ja tekemään asioita.

Tästä syystä ihmiset pitävät peleistä. Aivot tykkäävät pelata.

Tosin kaikki pelit eivät ole yhtä luovia. Otetaan yksinkertainen tietsikkapeli, jossa hypitään tasolta toiselle. Siinä silmät, aivot ja sormet toimivat salamannopeasti. Hyvin kehittävää siis.

Mutta vain jonkin aikaa. Kahden tunnin jälkeen tasohyppely alkaa maistua puulta ja siihen väsyy. Ja jos tasohyppelee samaa peliä kaksi tuntia joka päivä, aivot eivät enää nauti siitä.

Samat pomput ja loikat osataan jo, joten niiden toistaminen muuttuu pakonomaiseksi naksutteluksi. Peli voi edelleen olla vetävää ajanvietettä, mutta ei samalla tavalla hauskaa kuin alussa. Olisi aika vaihtaa peliä.

Pelin täytyy olla hieman monimutkaisempi, jotta sen luovuusvoima kestää pitempään. Siinä on oltava enemmän mahdollisuuksia ja mietittävää, jotta ne antavat aivoille tekemistä.

 

Nenäkin mukaan peliin

Kun koko keho otetaan peliin mukaan, puhutaan liikunnasta. Sulkapalloa hakatessa joka lihas toimii täydellä teholla, nopeasti, tarkasti ja harkiten. Aistitkin heräävät. Silmä seuraa palloa, korva kuuntelee mailan kopinaa ja kohta nenäkin haistaa hien.

Kun keho liikkuu, aivotkin toimivat. Ne ohjaavat kehoa ja tekevät koko ajan päätöksiä. Lyön sulkapallon tuonne, nyt pallo lentää takarajalle, nyt täytyy juosta kovaa kolme askelta eteen.

Pelaamisen luovuus on siis kaikkein suurinta liikuntapeleissä. Niissä koko ihminen on täysillä mukana.


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja