Käyttäjän arvio: 0 / 5

HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Kun nuorelta ihmiseltä kysyy, mitkä ovat tärkeimpiä asioita hänen elämässään, listan kärjestä löytyvät kaverit. Kavereiden kanssa puuhaaminen on kaikkein mukavinta elämässä. Heille uskotaan salaisuuksia ja heidän kanssaan keskustellaan asioista, joista vanhemmille ei oikein osaa puhua.

Moni on saanut vaikeassa tilanteessa kavereilta apua, jota ilman hän ei ehkä olisi lainkaan selvinnyt. Jos vaikka vanhemmat eroavat tai läheinen ihminen kuolee, on ollut helpottavaa saada puhua siitä kaverille.

Onkin sanottu, että jaettu suru puolittaa sen ja jaettu ilo kaksinkertaistuu.

Jossakin vaiheessa tytöt ja pojat alkavat kiinnostamaan ja aletaan seurustelemaan. Monet löytävät lopulta oman kullanmurun, jonka kanssa on hyvä olla yhdessä. Ja jos hyvin käy, muutetaan yhteen ja elämä vakiintuu.

 

Kavereita tarvitaan aina

Parisuhde ei kuitenkaan riitä tyydyttämään aikuisten ihmissuhdetarpeita. Aikuisillakin on perheen ulkopuolisia kavereita ja ystäviä, joiden kanssa he keskustelevat ja tekevät asioita. Kaikenikäiset tarvitsevat lähiperheensä lisäksi ystäviä. Ikääntyvätkään ihmiset eivät halua olla yksin. Onkin surullista, että monet vanhukset joutuvat elämään yksin puolison kuoltua.

Näin koko elämänkaaremme ajan etsimme toistemme seuraa.

Yksinäisyyttä pidetään yhtenä suurimpana onnettomuutena. Vankilaan joutuminen on ankara rangaistus juuri siksi, että silloin ihminen erotetaan hänen läheisistään. Kirkossa usein rukoillaan erityisesti niiden puolesta, joilla ei ole ketään läheistä ihmistä.

 

Luotu yhteen

Halumme olla toisten kanssa johtuu siitä, että meidät on luotu elämään yhdessä.

Oikeastaan meidät luodaan toisten ihmisten kautta. Mies ja nainen saavat yhdessä vauvan. Sylivauva oppii puheen, ajattelun ja kuuntelun taidon, kun vanhemmat viettävät aikaa hänen kanssaan. Aikuisena tarvittavat elämäntaidot opitaan kotona, koulussa ja kavereilta. Ilman toisia ihmisiä kukaan ei voisi kehittyä ja kasvaa aikuiseksi.

Halumme elää yhdessä toisten kanssa tulee hauskasti esiin Raamatun luomiskertomuksessa. Sen mukaan Jumala loi aluksi vain yhden ihmisen. Tuo ainoa ihminen oli yksinäinen ja onneton, joten Jumala loi hänelle seuralaisiksi eläimiä.

Vasta ihmisen tyynnytti ensimmäisen ihmisen yksinäisyyden. Tällä kertomuksella halutaan sanoa, että ihminen on aina etsinyt toisten ihmisten seuraa. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin.

 

Tyhmä joukko

Aina ei ole helppoa olla läheisten kanssa. Ristiriidatonta läheisyyttä on vain hautausmaalla. Elävien maailmassa taas ihmiset joutuvat toisinaan riitaan toistensa kanssa. Emme aina osaa elää sovussa toistemme kanssa.

Jo hiekkalaatikolla lapset kinastelevat ämpäreistä ja kakkulapioista. Koulussa nuoret kilpailevat keskenään, kadehtivat toisiaan ja juoruilevat toisistaan. Aviopuolisot riitelevät ja sitten sopivat ja sitten taas riitelevät. Työpaikoilla on omat jännitteensä. Myös valtiot saattavat riitautua ja pahimmassa tapauksessa ne ajautuvat sotaan.

Vanha sanonta “joukossa tyhmyys tiivistyy” kertoo ikivanhan totuuden. Joskus porukalla tulee tehtyä tyhmyyksiä, joihin kukaan ei lähtisi yksin. Esimerkiksi kukaan ei yksin heittäisi kivillä ikkunoita rikki. Mutta jos muut tekevät niin, itsekin voi mennä siihen mukaan.

Ihmisen arvostelukyky heikkenee joukossa. Luullaan, että kun kaikki tekevät näin, siinä ei voi olla mitään väärää. Huono seura turmelee ihmisen. Myös päinvastainen on mahdollista. Hyvä ja tervehenkinen seura nostaa meistä esiin parhaat puolemme.

 

Taivas miten kivaa!

Yksi ihmisenä olemisen suuri tarkoitus on olla yhdessä ja tehdä hyvää toisille. Jeesus itse sanoi kerran näin. Hän kertoi, että kaksi tärkeintä Jumalan antamaa käskyä ovat nämä: rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi ja rakasta Jumalaa yli kaiken.

Toisin sanoen, ihmisen tulee rakastaa lähimmäistään eli tehdä hyvää niille, joiden kanssa hän elää. Samalla on tietenkin rakastettava ja arvostettava itseään. Toista ihmistä on vaikea arvostaa aidosti, jos ei pidä itseään tärkeänä.

Toinen olemisen tarkoitus on elää yhteydessä Jumalaan. Tuo yhteys syntyy aina kun ristimme kätemme ja sanomme, ”Hyvä Jumala, minä tässä.”

Taivas kuvataan paikkana, jossa kaikki ihmiset ovat yhdessä. Taivaassa emme enää ole keskeneräisiä eikä ole mitään pahuutta ja väärää. Silloin kaikki ihmiset voivat olla yhdessä ilman yhdessä olemisen varjopuolia.


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja