Muutama viikko sitten äiti sai vaarilta surullisen puhelun. Vieno-mummi oli kuollut. Tuomo oli todella surullinen kuullessaan tapahtuneesta. Nyt he olivat mummin hautajaisissa. Paikalla oli sukulaisia ja mummin vanhoja ystäviä.
Mummin arkku oli valkoinen ja kaunis. Jokainen kävi laittamassa kukkia mummin arkulle. Samalla he jättivät jäähyväiset mummille. Monet itkivät. Tuomokin itki. Tuomo katsoi isäänsä ja kysyi: ”Näenkö minä mummia enää koskaan?”. ”Näet sinä”, vastasi isä. ”Me kaikki näemme toisemme kerran taivaassa. Jeesus herättää meidät kuolleista ja me saamme taas kaikki olla yhdessä”, sanoi isä. Tuomolle tuli heti paljon parempi mieli.
Mummia lähdetään viemään saattueessa haudalle. Arkkua ovat kantamassa isä, isän veli Reijo, Joonas, äidin isoveli Mikko, hänen poikansa Miika sekä Teemu. Tuomo oli kuullut Teemulta, että ketään ei ole pakko haudata arkussa. Vainaja voidaan tuhkata ja tuhkat laittaa uurnaan. Se on sellainen pieni kannellinen kulho. Näitä uurnia Tuomo muistaa nähneensä hautaustoimiston ikkunoissa. Nekin ovat melkoisen kauniita.
He saapuvat haudalle ja mummin arkku lasketaan hitaasti hautaan. Jokainen heittää arkkuun ruusun ikään kuin hyvästiksi. Lopuksi lauletaan yhdessä vielä virsi. Mummin haudalla ei vielä ole hautakiveä. Tuomo katselee muita hautakiviä ja huomaa, miten ne ovat erilaisia. Monissa on kultaisia kaiverruksia ja risti. Joissakin on enkelin kuva, toisissa taas linnun kuva. Joissakin hautakivissä on lyhty. Jotkut ovat suoraviivaisia, Jotkut aaltoilevia. ”Millainen hautakivi mummille tulee?”, pohtii Tuomo. Yhdessä he lähtevät seurakuntatalolle, missä juodaan muistokahvit ja muistellaan mummia.
