Piin elämä

piin elamaPiin elämä on uskomaton kertomus intialaispoika Piin elämästä. Pii asuu perheineen suuressa eläintarhassa. Kun eläintarha joutuu talousvaikeuksiin, perheen isä päättää myydä eläimet Pohjois-Amerikkaan. Piin perhe lastaa eläimet ja itsensä rahtilaivaan, jotta matka Kanadaan voi alkaa. Mariaanien haudan kohdalla rahtilaiva joutuu onnettomuuteen ja laiva uppoaa vieden eläimet sekä Piin rakkaan perheen meren syvyyksiin. Ainoastaan Pii pelastuu seepran, hyeenan ja orangin kanssa pelastusveneeseen. Näin alkaa Piin päivien piina pelastusveneessä. Voin todeta, että elokuvan loppu ei ole kovin onnellinen.

Elokuva vetoaa todella paljon katsojan tunteisiin. On helppo asettua Piin asemaan keskelle valtamerta. Tästä syntyy elokuvan pelottavuus ja ajoittainen ahdistavuus. En voi suositella elokuvaa eläinystäville tai herkemmille ollenkaan. Tiikeri ei ole animaatioelokuvien tavoin söpö, vaan raaka villipeto. Seepran, hyeenan ja orangin veriset kohtalot eivät ole kovin kaunista katsottavaa.

Myönnän, että itseänikin kuvotti ajoittain elokuvaa katsoessa. Ajoittain toivoin elokuvan loppuvan. Elokuvasalista pois tullessani silmät seisoivat päässä. Olo oli kuin pesukoneessa rummutetulla eli ei kovin miellyttävä. Elokuvan ikäraja 12 on sopiva, mutta en suosittele elokuvaa alle 12-vuotiaille edes aikuisen seurassa.

Elokuvan kolmiulotteisuus on mielestäni täysin turhaa. Kolmiulotteisuus ei tuo mitään merkittävää lisää elokuvaelämykseen. Aivan hyvin elokuva voisi olla perinteinen kaksiulotteinen.

Merelliset taustat on tehty tietokoneanimaatiolla, joka valitettavasti näkyy niissä hienoisena epäaitoutena. Piin veneessä olo on kuvattu studiossa ja taustat on lisätty jälkikäteen. Piitä ja tiikeriä ei ole missään vaiheessa kuvattu yhtä aikaa, mikä tuo oman outoutensa elokuvaan.

Olin aika pettynyt elokuvaan. Se ei ollut aivan odotusteni mukainen tai sitten vain odotin elokuvalta liikaa.fi-12

3 starAng Lee
20th Century Fox 2012
Kesto 2 h 7 min

 

Lue myös: Piin elämä – 227 päivää pelastuslautalla bengalintiikerin kanssa

Kommentit (0)
+/- Kommentoi
Yhteystiedot:
Kommentti:
[b] [i] [u] [s] [url] [quote] [code] [img]   
:D:angry::angry-red::evil::idea::love::x:no-comments::ooo::pirate::?::(
:sleep::););)):0
Turvakoodi
Kirjoita kuvassa näkemäsi turvakoodi.
FacebookTwitterYoutubeSoundcloudFlickrIssuuPinterestInstagramTumblr