×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 382

Anna joulumieltä myös pihapiirin lintusille näillä siemenistä, pähkinöistä ja kookosrasvasta tehdyillä lintupipareilla.

lintujen piparit 12

Valmiin piparin voi ripustaa vaikkapa kuusen oksaan roikkumaan.

 

lintujen piparit 1

Ensimmäiseksi tarvitset alumiinifoliota ja piparimuotteja. Muottien kannattaa olla selkeitä muodoiltaan, jotta niiden täyttäminen ei mene turhan hankalaksi.

 

lintujen piparit 2

Ota sen jälkeen reilu pala foliota ja taita se kaksinkerroin. Vuoraa piparimuotin toinen puoli foliolla kuten yllä näkyvässä kuvassa. Kuvassa näet myös lenkiksi solmitun ripustusnarun, joka laitetaan muottiin niin, että solmittu pää jää muotin sisälle ja lenkki on muotin ulkopuolella. Lenkistä kannattaa tehdä riittävän suuri, jotta valmis pipari on helppo ripustaa.

 

lintujen piparit 4

Vuoratut piparit laitetaan leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Voit valita haluamasi ripustuslangan. Jos lanka ei ole kovin vahvaa, se kannattaa laittaa kaksinkertaisena.

 

lintujen piparit 5

Kun olet vuorannut piparimuotit ja laittanut niihin ripustuslangat, tarvitset valikoiman erilaisia linnunruokavalmisteita, esimerkiksi auringonkukansiemeniä, pähkinöitä, rehuseosta ja siemenlajitelmia.

 

lintujen piparit 7

Sekoita käsin sopiva määrä linnunruokia kulhossa.

 

lintujen piparit 3

Ota tämän jälkeen keskikokoinen kattila ja jääkaapista kookosrasva. Puoli pakettia rasvaa riittää noin pariin uunipellilliseen pipareita.

 

lintujen piparit 6

Laita kookosrasva kattilaan sulamaan. Älä kuitenkaan sulata rasvaa ilman aikuisen läsnäoloa! Rasvaa ei saa päästää kiehumaan. Kun rasva on sulanut kokonaan, ota kattila pois liedeltä.

 

lintujen piparit 8

Sekoita lusikalla linnunruokaseos rasvan sekaan kuvassa näkyvällä tavalla niin, että seos ei ole liian löysää. Ole varovainen, sillä rasva on hyvin kuumaa.

 

lintujen piparit 9

Nostele seosta lusikalla vuorattuihin piparimuotteihin muotin ylälaidan tasolle. Varmista, että ripustuslenkin toinen pää peittyy seoksen alle.

 

lintujen piparit 10

Kun olet täyttänyt kaikki muotit, vie uunipelti viileään paikkaan, esimerkiksi terassille tai parvekkeelle, jotta piparit jähmettyvät. Voit jättää piparit jähmettymään vaikkapa yön yli.

 

lintujen piparit 11

Kun piparit ovat jähmettyneet, voit kuoria folion muoteista ja varovasti irrottaa valmiit piparit. Jähmettynyt koookosrasva pitää piparit koossa. Jos haluat antaa pipareita lahjaksi, muista säilyttää ne tarpeeksi viileässä, jotta rasva ei lähde sulamaan ja piparit eivät hajoa. Muista myös aloittaessasi lintujen ruokintaa, että lintuja tulee ruokkia tämän jälkeen koko talven läpi.

 

Askartelija: Sinikka Silja. Kuvat: Tommi Heinäjärvi

Lueskelin netistä jouluaskarteluideoita ja löysin ihanan idean, johon varmasti jokaisella on kotona tarvikkeet.

huurteinen tuikkukippo

 

Tämä askartelu ei vie kauheasti aikaa, mutta sen sijaan valmiin kipon odottelu voi viedä aikaa. Kun kippo on valmis, niin tämä on todella ihanan näköinen, kun kipon sisällä polttaa kynttilää. Näyttää siltä että ihan kuin kynttiläkippo olisi jäässä.

Tähän askarteluun tarvitaan vain jonkun näköinen kippo missä voi polttaa kynttilöitä, suolaa joka olisi mieluiten karkeaa suolaa tai merisuolaa ja vettä.

 

Tässä ohjeet:

1. Laita kipon pohjalle 1-2 cm suolaa.

2. Laita haaleata vettä siten että suola peittyy. Vesi ei saa olla liian kuumaa, koska silloin suola sulaa.

3. Laita kippo vaikka hellan viereen ja anna kasvaa. Jos tuikkukippoon mahtuu tuikku, niin voit polttaa tuikkua siellä kipossa niin suola kasvaa nopeammin.

4. Aina kun vesi on loppunut niin lisää vettä niin että suola peittyy.

5. Kun kippo on valmis anna veden haihtua kunnolla pois ja kippo on valmis :)

Tiedät että kippo on valmis, kun suola on kasvanut kipon ulkopuolelle.

 

Alkuperäinen ohje kuvineen löytyy täältä.

 

Kuva: Sani Pihlström

Pääsiäiskoriste pöydälle tai ikkunalaudalle.

tiput maljakossa

 

Vihreäksi värjättyä askarteluheinää ja keltaisia pääsiäistipuja läpinäkyvässä lasiastiassa, joka voi olla esimerkiksi kukkamaljakko. Myös koristeellisia pääsiäismunia voi asetella sekaan. Tarvikkeet löytyvät askarteluliikkeestä.

 

Kuva: Pauli Kirkinen

Joulua vietetään ympäri maailmaa erilaisin tavoin ja perintein. Suomalaiseen joulunviettoon liittyy paljon perinteitä – vanhoja ja uudempia. Osa niitä on myös itse tehtyjä.

jouluikkuna 20

 

Joulukortti on vanha perinne, joka alkoi Englannissa 1800-luvun puolivälissä. Varhaisimmat joulukortit tulivat Suomeen Ruotsista ja Saksasta. Vanhin Suomessa lähetetty joulukortti tunnetaan vuodelta 1871. Joulukorttiperinne jatkuu yhä. Nykyisinkin suomalaiset lähettävät noin 50 miljoonaa joulukorttia, vaikka sähköinen viestintä on yleistynyt.

Joulukorttien kuva-aiheet vaihtelevat. Tunnetut joulukorttitaiteilijamme Martta Wendelin ja Rudolf Koivu kuvasivat tunnelmallisissa korteissaan usein myös joulun keskeisintä sanomaa - tapahtumia jouluevankeliumista.

 

jouluikkuna 2

Etsi vanhoja kotiisi tulleita joulukortteja. Voit toki valmistaa jouluikkunan valmiiksi tuleville joulukorteillekin.

 

Riippumatta kortin kuvasta on se aina saajalleen lämmin viesti lähettäjältä. Kortti tuo mieleen yhteisiä muistoja eletystä elämästä. Muistot yhdistävät ja lämmittävät mieltä. Korteilla on tunnearvoa, minkä vuoksi niitä kannattaa säilyttää ja katsella yhä uudelleen useampana jouluna.

Voit helposti valmistaa kotiisi "jouluikkunan", johon voit asettaa rakkaimmat joulukorttisi näkyville joulun ajaksi. Kokoelmaa voit täydentää ja muuttaa halutessasi vaikka joka joulu.

 

Jouluikkunan valmistaminen

jouluikkuna 1

1. Hanki esim. elintarvikemyymälästä kaksi pakkauslaatikkoa (näkkileipäpakettien pakkaus) joiden koko on 5x36x60 cm.

 

jouluikkuna 3

2. Tarvitset kuvassa olevat kartongit, silkkipaperin, LED-kynttilän ja teippiä.

 

jouluikkuna 4

3. Tarvittavat työvälineet ja muut tarvikkeet:

  • 1. paperiliimaa
  • 2. puristimia
  • 3. sakset
  • 4. neula/harppi/puikko
  • 5. kynä
  • 6. mattoveitsi
  • 7. narua/lankaa
  • 8. LED-kynttilä
  • 9. pitkä viivain (leikkuutueksi)
  • 10. leikkuualusta (vanerilevy/laudanpätkä.

 

jouluikkuna 5

4. Etuosan valmistaminen: Piirrä laatikon valkoiselle puolelle leikattavat aukot kuvan mittojen mukaan. Aseta laatikko leikkuualustan päälle. Korota leikkuualustaa pöydän pinnasta esim. kirjapinoilla niin, että laatikon reunat ovat koholla pöydän pinnasta.

 

jouluikkuna 6

jouluikkuna 7

jouluikkuna 8

5. Leikkaa harmaasta kartongista suikaleet kuvan mittojen mukaan ja päällystä aukkojen reunat yllä olevien osoittamalla tavalla. Liimaa kaikki kapeat harmaat suikaleet samalla kertaa ja aseta laatikko tasaiselle alustalle liimattu puoli alustaa vasten kuivumaan. Laita painoksi esim. kirjoja. Reunat voit päällystää seuraavaksi leveillä suikaleilla edellisen liimauksen kuivuttua.

 

jouluikkuna 9

jouluikkuna 10

6. Leikkaa mattoveitsellä tukevaa ohjainta apuna käyttäen valkoisesta kartongista kuvan mittojen mukaiset suikaleet (ikkunan vuorilaudat) ja liimaa yllä olevan kuva mukaisesti paikoilleen. Aseta kuivumaan tasaiselle alustalle painojen alle.

 

jouluikkuna 11

7. Takaosan valmistaminen: Kavenna takaosaa 1 cm, jotta se mahtuu etuosan sisään. Katso ohjeet kuvasta!

 

jouluikkuna 12

8. Leikkaa valkoisesta kartongista tai harsopaperista reunanlevyiset suikaleet ja päällystä niillä reunat sisäpuolelta.

 

jouluikkuna 13

jouluikkuna 14

9. Piirrä laatikon vasempaan yläkulmaan kynttiläaukon paikka ja leikkaa kolmelta sivulta. Yläreuna jää saranaksi. Katso yllä oleva kuva. Pistä neulalla läppään reikä ja pujota siihen rivaksi langanpätkä. Tee samalla takaosan yläreunaan (mahdollisimman lähelle takaosan takareunaa) reiät ripustuslenkille ja tee siihen narusta ripustuslenkki.

 

jouluikkuna 15

10. Kiinnitä LED-kynttilä teipillä aukon läppään siten, että kynttilän pohjassa oleva virtakytkin ei painu sisään. Saat kynttilän palamaan esim. hämärän tullen avaamalla läpän ja painamalla teipattua kynttilää läppää vasten.

 

jouluikkuna 16

11. Keskiosan valmistus: Leikkaa sinisestä kartongista takaosan sisämitan levyinen pala, jonka pituus on noin 2 cm pidempi kuin takaosan pituus. (Keskiosa tulee yläreunastaan kaarelle laatikoiden väliin.) Leikkaa vasempaan yläkulmaan tähtikuvio (katso kohta 5). Varmista, että tähti tulee tarkasti kynttiläaukon kohdalle siten, että kynttilän liekkiosa on suunnilleen tähden keskellä. Leikkaa valkoisesta kartongista kuvan mallin mukainen "tunturisiluetti" ja liimaa se vaakasuoraan noin 40 cm korkeudelle keskiosan alareunasta.

 

jouluikkuna 17

12. Maalaa valkoisella peitevärillä tai vesiohenteisella lateksimaalilla leveää sivellintä käyttäen vaakasuorin vedoin lumimaisema. Jätä paikoin pohjan sinistä sävyä kuultamaan värin läpi. Saat maisemaan syvyysvaikutelmaa maalaamalla alaosaa hieman paksummalla värillä ja korostamalla hangen pinnan yksityiskohtia, lumisia mättäitä ja niiden aiheuttamia varjoja hangen pintaan. Anna värin kuivua ennen työn jatkamista.

 

jouluikkuna 18

13. Liimaa keskiosan tähtiaukon taakse keltainen silkkipaperipala.

 

jouluikkuna 19

14. Sommittele joulukortit keskiosaan haluamallasi tavalla. Kuvassa jouluevankeliumiin liittyvät kuvat on asetettu ylös. Voit kiinnittää kortit taustaan esim. kaksipuoleisella teipillä tai valokuvien kiinnitystarroilla. Tällöin voit halutessasi myöhemmin vaihtaa kortteja jouluikkunaasi.

 

Lopuksi yhdistä osat ja varmista osien pysyminen sisäkkäin tarvittaessa teipillä. Jouluikkunaan voi hankkia kehystysliikkeestä myös kevyen pleksilasin.

 

Kuvat: Pauli Kirkinen

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja