Suomessa veneily on jokamiehenoikeuksiin kuuluva vapaa-ajanviete.

veneily harrastuksena

 

Veneilyssä yksi tärkeimmistä tarvittavista asioista on vene. Veneen lisäksi tärkeitä verusteita ovat fenderit eli lepuuttajat, jotka ripustetaan satamassa veneen kylkiin suojaamaan venettä viereisen veneen aiheuttamilta kolhuilta, pelastusliivit, ankkuri koysineen, äyskäri tai tyhjennyspumppu ja ensiapulaukku.

Hyvin varustetussa ensiapulaukussa on elvytysmaski, laastareita, ideaalisidettä, sideharsoa, puhdistusainetta, kertakäyttöhanskat, käsidesiä, pinsetit, avaruushuopa ja -lakana, parasetamolia (särkylääkettä) ja kyypakkaus. On tärkeää, että huolehtii veneen turvallisuudesta.

Veneilyyn kuuluu myös veneen kunnostus. Vene täytyy kunnostaa joka vuosi. Kunnostuksen yhteydessä vene tietenkin pitää tarkastaa. Jos veneen tarkastuksen jättää väliin, pohjassa saattaa olla reikiä tai vene saattaa olla muuten vahingoittunut.

Veneilyssä täytyy olla ehdottoman tarkka kareista. Purjeveneilyssä lisänä on myös tuuli. Sukelluksessa ja kalastuksessa usein tarvitaan venettä, sekä myös esimerkiksi vesihiihdossa. Veneilyssä yhdistyy liikunta, yhdessäolo, oppiminen ja virkistyminen.

Veneilyyn on olemassa erilaisia kursseja. Lähes joka kaupungissa on oma veneilyseura. Seuroilta saa paljon tietoa veneilystä. Monilta seuroilta saa myös satama- ja telakkapaikan. Satamissa täytyy osata toimia oikein. Vierassatamissa voi yleensä nukkua öisin, eikä silloin saa häiritä muita nukkujia. Usein moni saattaa kuitenkin pitää meteliä öisinkin.

Kun purjehtii tai moottoriveneilee merellä, täytyy osata väistämissäännöt. Moottorilla kulkevan veneen täytyy aina väistää purjeilla kulkevaa venettä.

 

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja