Fiksusti verkossa

Sunnuntaina 1.3.2015 avautui Fisucraft, joka on Lastenkirkon oma Minecraft-palvelin.

fisucraft

Näkymä Fisucraftista.

 

Minecraft on vähintään seitsemän vuotta täyttäneille tarkoitettu, maailmalla ja Suomessa laajan suosion kerännyt peli. Minecraftin omilla verkkosivuilla kerrotaan tietokonepeliä ostetun tähän mennessä maailmanlaajuisesti jo yli 18 miljoonaa kertaa. Lastenkirkon pelipalvelimella pelaaminen on maksutonta, mutta pelaamiseen tarvittava tietokoneversio pelistä maksaa noin 20 euroa.

 

dynmap

Päivittyvä kartta Fisucraftista on nähtävissä osoitteessa http://212.129.14.197:8000

 

Minecraftissa on mahdollista muun muassa rakentaa omia rakennelmia, jutella toisten pelaajien kanssa ja muokata oman hahmonsa ulkonäköä. Pelissä liikutaan avoimessa maailmassa, jossa kasvaa puita ja kasveja sekä liikkuu eläimiä possuista jäniksiin. Peli ei aseta pelaajalle tarkkaan määritettyjä tavoitteita, jotka olisi saavutettava, vaan pelaamisen tarkoitus on ennen kaikkea pelimaailman tutkimisessa ja omien rakennelmien tekemisessä.

Rakentamisen rajana on käytännössä vain oma mielikuvitus ja rakennelmia voi tehdä reaaliajassa yhteistyössä vaikkapa omien kavereiden kanssa. Pelaajat ovat rakentaneet Minecraftissa esimerkiksi linnoja, kirkkoja, jalkapallostadioneja, metrojärjestelmiä ja jopa kokonaisia kaupunkeja.

 

Valmiita rakennelmia ja mahdollisuus rakentaa itse

kirkkosaari

Kirkkosaari on oma maailmansa Fisucraftissa. Löytyypä sieltä Nooan arkkikin.

 

Fisucraftiin on jo alkuvaiheessa, ennen virallista avaamista, luotu rakennelmia, jotka tarjoavat pelaajille monenlaista tutkittavaa. Pelaajat pääsevät myös siirtymään Fisucraftin sisällä rakennuspaikkaan, jossa rakentaminen on kaikille vapaata.

Merkittäviltä osin mukana Fisucraft-palvelinta kehittämässä on ollut 14-vuotias Tiitus Hopia, jolla on Minecraftista kokemusta jo pidemmältä ajalta.

- Minecraftissa on parasta se luovuus, minkä se mahdollistaa. On mahtavaa päästä suunnittelemaan rakennuksia ja onnistua. Se onnistumisen tunne on kaikista parasta ison työn jälkeen. Lisäksi Minecraftissa oppii hyvin fysiikkaa. Minecraftissa on myös hyvä se, että siinä on tosi paljon rakennusmateriaaleja. Fisucraft on lasten näköinen palvelin. Se ei ole liian hieno, eikä liian ruma. Siellä on paljon seikkailua ja lisää tulossa, kertoo Tiitus.

 

 Lue lisää Fisucraftista osoitteessa fisucraft.net ja tule mukaan rakentelemaan!

 

 

Yksi osa tämänvuotista mediataitoviikkoa on Kommentti jättää jälkensä -kampanja, joka kannustaa positiiviseen verkkokeskusteluun.

kommentti jattaa jalkensa 2

 

Kampanjan sivustolla www.jatajalki.fi sanotaan näin: "Mielestämme parempi Internet on sellainen, jossa jokainen voi olla oma itsensä ilman pelkoa haukkumisesta, kiusaamisesta ja lannistamisesta."

Lisäksi seuraavanlaiset kysymykset esitetään pohdittavaksi: Millaiset kommentit ovat herättäneet ajatuksia ja tunteita? Kuinka kommentit ovat vaikuttaneet sinuun? Onko joku tietty kommentti jäänyt erityisesti mieleen? Millaisia kommentteja haluaisit seuraajiltasi?

 

Kommentointi Jiipeenetissä

Jiipeenetissä kommentointi onnistuu nimimerkillä tai ilman. Kaikki kommentit luetaan joka tapauksessa toimituksessa ennen niiden julkaisua. Tarkempi ohje kommentointiin löytyy tästä.

Kaikenlaiset asialliset kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. Omalla kommentillaan voi esimerkiksi jakaa uutta tietoa, jota ei alkuperäisessä jutussa mainita. Kommentilla voit myös kannustaa ja rohkaista kirjoittajaa, jos juttu on omasta mielestäsi hyvin tehty. Jos olet jostain asiasta eri mieltä, toivottavasti myös perustelet oman mielipiteesi. Kritiikistäkin voi aina oppia!

 

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja