Käyttäjän arvio: 5 / 5

HyväHyväHyväHyväHyvä
 

Ruotsalaisen piispa Henrikin mukaan nimetty katedraali on helsinkiläisen katolisen seurakunnan kotikirkko. Toiseen kristinuskon kirkkokunnan kirkkoon on jännittävä tutustua.

Pyhän Henrikin katedraalin katto vaihtoi väriä remontin yhteydessä punaisesta vihreäksi muutama vuosi sitten. 

 

Moni tuntee tarinan ruotsalaisesta piispa Henrikistä. Henrikin kerrotaan lähteneen yhdessä kuningas Eerikin kanssa 900 vuotta sitten käännyttämään suomalaisia pakanoita kristinuskoon. Suomen alueelle tehtiin kaiken kaikkiaan kolme ristiretkiksi kutsuttua käännyttämisreissua. Henrik nimitettiin Suomen ensimmäiseksi piispaksi levittämään kristinuskoa Suomeen.

Piispa Henrikin surmasi tarinan mukaan talonpoika Lalli. Henrik oli pyytänyt seurueelleen ruokaa ja juomaa Lallin talosta. Lalli ei ollut itse paikalla, mutta hänen vaimonsa Kerttu tarjoili vieraille ruokaa. Henrikin seurue maksoi Lallin vaimolle kestityksestä ja jatkoi matkaansa.

 

Katedraalissa on komeat lasimaalaukset ja vähän erilaiset kattokruunut. 

 

Lallin tullessa kotiinsa Kerttu valehteli piispan seurueen varastaneen ruuan ja juoman. Siihen aikaan oli tapana, että kestityksestä maksamatonta kohtasi kuolemanrangaistus. Lalli vihastui tämän kuullessaan ja lähti piispan perään. Lalli surmasi piispan rekeen Köyliönjärven jäälle.

Lalli varasti Henrikiltä tämän sormuksen ja piispan hatun. Kun hän laittoi hatun päähänsä niin se tarttui hänen päähänsä kiinni. Vihdoin ja viimein hän sai hatun irti, mutta samalla lähtivät hänen hiuksensa ja melkein päänahkakin.

Historian tutkimus on kyseenalaistanut ristiretket ja tarinan piispa Henrikin kuolemasta. Henrikin kuolemasta on olemassa jopa erilaisia tarinaversioita. Se on kuitenkin varmaa, että katolinen kirkko on korottanut Henrikin pyhimykseksi ja hänen mukaansa nimetty katedraali sijaitsee Helsingissä.

 

 Katedraaliin sisään tullessaan katolilainen kastaa sormensa vihkivesiastiaan ja tekee ristinmerkin.

 

Pyhän Henrikin katedraali on katolinen kirkko, joten se eroaa monella tapaa evankelis-luterilaisesta kirkkorakennuksesta. Katedraalin ovella on vihkivesiastia, jossa kirkossa kävijä voi kostuttaa sormensa tehdäkseen ristinmerkin. Kirkossa on yksi pääalttari ja kaksi sivualttaria pyhimyksille. Pääalttarille on sijoitettu pyhimysten pyhäinjäännöksiä.

Katolisessa kirkossa pyhimykset ovat huomattavasti tärkeämmässä roolissa kuin evankelis-luterilaisessa kirkossa. Pyhimykseksi pääsee kuoleman jälkeen, jos moni ihminen kokee ihmeteon tapahtuneen rukoiltuaan apua kyseiseltä henkilöltä.

 

Neitsyt Maria on katolilaisille tärkeä pyhimys. Pyhimyksen patsaan eteen voi sytyttää vahakynttilöitä. 

 

Esimerkiksi Lallin kerrotaan hukanneen piispa Henrikin sormuksen lumeen. Keväällä järvellä soutamassa olleet poika ja sokea mies löytävät sormuksen rannalle huuhtoutuneena ja poika koskettaa sormuksella miestä. Sokea mies saa ihmeteon seurauksena näkönsä takaisin.

Pyhän Henrikin katedraalissa on komeat, värikkäät lasimaalaukset ja kultavärein maalatut taulut Jeesuksen elämästä. Katedraali oli kolme vuotta sitten remontissa katon sortumisuhan takia. Nyt katedraali hohtaa melkein uutuuttaan, vaikka onkin 150 vuotta vanha. Katedraali on suosittu turistikohde, vaikka sijaitseekin hivenen syrjässä keskustasta, Kaivopuiston vieressä.

 

Katolisessa kirkossa on tapana ripittäytyä papille rippituolissa. Ripittäytymisen jälkeen pappi määrää ripittäytyjälle katumustyön. 

 

Kuvat: Tarmo Ylhävuori