HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Uutta ja vanhaa, tiiltä ja betonia, niistä on Hyvän Paimenen kirkko tehty. Helsingin Pakilan metsäisissä maisemissa sijaitseva kirkko on moniin aikaisempiin kirkkokierroksen kohteisiin verrattuna nuori ja erilainen.

hyvan paimenen kirkko 1

Hyvän Paimenen kirkon pihalla kohoaa 19 metrin korkuinen kellotorni.

 

Kehä I:tä ajeleva autoilija voi Helsingin Pakilan kohdalla huomata rinteessä kirkon. Aivan Tuusulanväylän ja Kehä I:n risteyksessä meluvallin takana sijaitsee Hyvän Paimenen kirkko. Autoilija voi laittaa vilkun päälle ja kääntyä Paloheinän rampista pikkuteille. Ajettuaan pientalovaltaisen Pakilan halki hän löytää kirkon keskeltä metsäistä maisemaa. Tosin metsäidyllin rikkoo se, että autojen melu kantautuu kirkolle lakkaamattomana.

Hyvän Paimenen kirkko on mielenkiintoinen yhdistelmä uutta ja vanhaa. Vanhan osan suunnittelu aloitettiin jo yli 100 vuotta sitten 1900-luvun alussa. Kirkkoa varten valtio pakkolunasti pakilalaisen työväentalon ja siitä saaduilla rahoilla kirkolle ostettiin tontti. Kirkko rakennettiin lähinnä talkootyönä Pienkirkkoyhdistyksen johdolla. Vanha osa valmistui lopulta 1950.

 

hyvan paimenen kirkko 2

Kirkkosalin etuseinää koristaa 200 prismasta tehty taideteos. Kirkon kymmenet pienet valaisimet on suunnitellut kirkon uuden osan suunnittelija Juha Leiviskä.

 

Kirkon vanha osakaan ei ole siis kovin vanha: vasta eläkeiän juuri saavuttanut. Uusi osa ei ole edes vielä juhlinut täysi-ikäisyyttä, sillä se vihittiin käyttöön ensimmäisenä adventtina 2002. Uusi osa hallitsee nykyään koko kirkon kokonaisuutta, sillä vanhan osan kirkkosali toimii nykyään vain seurakuntasalina.

Kirkon uusi osa on hyvin moderni, sillä onhan se tämän vuosisadan suunnittelun tulos. Monissa vanhoissa kirkoissa on tottunut näkemään suuria kristallikruunuja ja näyttäviä alttarimaalauksia. Hyvän Paimenen kirkossa valaistusta hoitavat kymmenet pienet katosta sähköjohtojen päässä roikkuvat valaisimet. Alttaritaulukaan ei ole perinteisimmästä päästä. Taulun virkaa toimittaa koko kirkon etelänpuoleisen seinän 200 prismaa. Prismojen läpi heijastuva auringon valo luo erilaisia värejä kirkon seinille.

 

hyvan paimenen kirkko 3

Kirkon kalusteet ovat siroja ja kevytrakenteisia, kuten myös kuvan alttaripöytä.

 

Kaikki kirkossa tuntuu olevan äärimmäisen siroa. Alttaripöytä ja lukupulpetti ovat kevytrakenteisia ja hyvin ohutjalkaisia. Soittimia kirkkosalissa on peräti kolme: urut, flyygeli ja cembalo. Cembalo ei ole ehkä kaikkein perinteisin kirkkosoitin. Se on pianon edeltäjiin kuuluva kosketinsoitin, jonka ääni muistuttaa hivenen harpun ääntä.

Hyvän Paimenen kirkossa on muistettu myös lapset. Kirkon yhteyteen on rakennettu lastenkappeli ja kirkossa vieraillessani kirkon takaosaan oli laitettu pöytä lasten esirukouspyynnöille ja maalauksille.

 

hyvan paimenen kirkko 4

Kirkon lähetyskynttelikkö ei ole ihan perinteisimmästä päästä. Se on kuin taideteos.

 

Itse jäin miettimään kirkkokäynnin jälkeen, mistä kirkon erikoinen nimi tulee. Monestihan kirkot on nimetty paikkakunnan tai lähiön mukaan. Vastaus löytyi netistä: kirkon vanhan osan alttaritaulu kuvaa Raamatun tarinaa hyvästä paimenesta. Siksi kirkon nimi on Hyvän Paimenen kirkko.

Voit katsella Hyvän Paimenen kirkkoa 360°-panoraamanäkymästä Helsingin seurakuntien nettisivuilta.

 

hyvan paimenen kirkko 5

Kirkon takaseinällä oli esillä lasten taideteoksia.

 

Kuvat: Tarmo Ylhävuori