Tutustuminen

Leikkijät seisovat pareittain vastakkain. Parit katsovat toisiaan tarkkaan päästä jalkoihin. Tämän jälkeen he kääntyvät toisistaan poispäin ja vaihtavat kaksi asiaa ulkonäöstään, esim. avaavat paidan napin tai vaihtavat kellon toiseen ranteeseen. Hetken kuluttua parit kääntyvät toisiinsa päin ja yrittävät keksiä muutokset.

heittonattaLeikkijät seisovat suhteellisen lähellä toisiaan. Leikinjohtaja heittää ilmaan pallon ja huutaa samalla jonkun leikkijän nimen. Tämän tulee ottaa pallo kiinni ennen kuin se putoaa maahan, heittää se takaisin ilmaan ja huutaa seuraava nimi. Mikäli pallo osuu maahan, lähtevät muut juoksemaan poispäin ja se, kenen nimi on sanottu, koettaa hakea pallon itselleen mahdollisimman nopeasti. Kun hän saa pallon haltuunsa, hän huutaa "Stop!", jolloin kaikki leikkijät pysähtyvät. Sen jälkeen askeleita ottamatta heitetään pallolla jotakuta leikkijöistä. Mikäli pallo osuu, joutuu osuman saanut pois pelistä. Jos pallo menee ohi, joutuu heittäjä pois.

Kaikki menevät istumaan piiriin ja laittavat piirin keskelle jonkun tavaran. Sitten jokainen hakee keskeltä jonkin tavaran (ei omaansa eikä kenenkään tutun). Leikin aloittaja alkaa kertoa, millainen tavara hänellä on ja kysyy kenen tavara se on. Tavaran omistaja esittelee itsensä ja kertoo miksi kyseinen tavara on hänelle tärkeä/rakas. Tämän jälkeen hän kysyy, kenen tavara hänellä on, ja näin jatketaan koko piiri loppuun.

ota kortti viikonlopuksiIstutaan piirissä. Leikkijöitä pyydetään ottamaan korttipakasta joku kortti tai vaihtoehtoisesti WC-paperirullasta niin monta palaa paperia kuin uskoo viikonlopun/illan aikana tarvitsevansa. Kun kaikki ovat ottaneet korttinsa/paperinsa, pyydetään leikkijöitä vuorotellen kertomaan kortin numeron / WC-paperien lukumäärän verran asioita itsestään.

Jokainen tekee itselleen paperin, jossa on yhtä monta ruutua kuin leikkijöitä. Tarkoituksena on kerätä jokaisen leikkijän nimikirjoitus ruutuun. Samalla kun nimi kirjoitetaan, se voidaan sanoa ääneen. Kun kaikkien ruudukot ovat täynnä, alkaa bingo. Ohjaaja luettelee leikkijöiden nimiä ja jokainen rengastaa nimen omassa ruudukossaan. Joka saa ensimmäisenä yhden rivin oikein esim. pystysuunnassa on voittaja. Huom! Nimikirjoitusten etsintään ja ruudukoiden täyttämiseen ennen bingoa on hyvä varata runsaasti aikaa.

Lisää artikkeleita...

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja