Viikonlopun jälkeen ei jaksa panostaa herkkujen laittamiseen, mutta hyvää saa myös ilman vaivaa.

syyslomaherkut 2

 

Marjamämmi on helppo, sillä raskaimman työn uuni hoitaa puolestasi. Lopputulos on makea, täyteläinen ja hieman puuromainen mämmi. Ulkonäkö ei niinkään houkuttele, mutta makuhan on tärkein! Valmiin mämmin kannattaa antaa vetäytyä hetken jääkaapissa, jotta se ehtii kiinteytyä. 

 

Aineet:

  • 1½ litraa vettä
  • 5 desilitraa puolukkasurvosta eli noin litra puolukoita
  • 2½ desilitraa sokeria
  • 2 teelusikallista suolaa
  • 5 desilitraa ruisjauhoja

 

Valmistus:

1. Mittaa vesi, puolukkasurvos, sokeri ja suola voideltuun uunivuokaan.

2. Vispilöi ruisjauhot joukkoon.

3. Kypsennä uunissa alatasolla 150 asteen lämmössä noin 2½ tuntia. Sekoita pari kertaa kypsymisen alkuvaiheessa.

4. Tarjoa maidon kanssa.

 

Kuva: Pinja Ylhävuori

Korvapuusti on helppo tehdä tavallisesta pullataikinasta. Pullan leipomisessa kannattaa muistaa kuitenkin pari niksiä.

korvapuustipaiva 1

 

Pullaa leipoessa raaka-aineiden kannattaa olla huoneenlämpöisiä, eli hiiva, kananmunat ja rasva on otettava noin puoli tuntia ennen lämpenemään.

 

korvapuustipaiva 2

 

Toiseksi taikinaan tuleva maito kannattaa lämmittää kädenlämpöiseksi esimerkiksi mikroaaltouunissa. Jos maidon laittaa taikinaan liian kylmänä tai kuumana, hiiva ei toimi oikein ja pullat jäävät likilaskuisiksi.

 

korvapuustipaiva 3

 

Kolmanneksi jauhojen määrä on tärkeä pullaa leipoessa. Jauhoja kannattaa lisätä taikinan joukkoon vähitellen. Taikinassa on tarpeeksi jauhoja, kun taikina ei tartu käsiin tai leivontakulhon reunaan.

 

korvapuustipaiva 4

 

Tällä reseptillä syntyvät korvapuustit:

 

Pullataikina:

  • 5 dl maitoa
  • 50 g hiivaa
  • 1 muna
  • 1 dl sokeria
  • 1 rkl kardemummaa
  • 1 tl suolaa
  • noin 15-16 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 150 g margariinia tai voita

Täyte:

  • margariinia tai voita
  • kanelia
  • sokeria

Voiteluun:

  • kananmuna

 

korvapuustipaiva 5

 

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi esimerkiksi mikroaaltouunissa tai kattilassa. Kaada maito leivontakulhoon ja sekoita hiiva joukkoon haarukkavatkaimella. Lisää myös kananmuna, sokeri ja kardemumma.

2. Vaihda haarukkavatkain sähkövatkaimeen, jossa on taikinakoukut. Lisää taikinaan pikkuhiljaa jauhoja ja sekoita sähkövatkaimella.

3. Kun jauhoja on jäljellä noin puolet, lisää taikinaan voi tai margariini. Jatka taikinan alustamista käsin. Pidä toisella kädellä kulhosta kiinni ja sekoita samalla toisella kädellä. Lisää jauhoja vähitellen ja sekoita ne taikinan joukkoon.

4. Taikinassa on sopivasti jauhoja, kun taikina ei tartu käsiin tai kulhon reunaan. Peitä silloin taikina leivinliinalla ja laita kohoamaan lämpimään paikkaan noin puoleksi tunniksi.

5. Kun taikina on kohonnut, vaivaa siitä ilmakuplat pois. Kauli sen jälkeen taikina levyksi ja voitele levy ohuelti voilla tai margariinilla. Ripottele päälle kanelia ja sokeria.

6. Kääri taikinalevy rullalle ja leikkaa rullasta samankokoisia viipaleita. Asettele viipaleet uunipellille, jossa on leivinpaperi. Paina viipaleita päältä kahdella sormella. Näin kierteet pullistuvat kummaltakin puolelta pullaa.

7. Kohota pullia noin 20 minuuttia. Voitele pullat kananmunalla ja laita ne 225°C uunin keskitasolle. Korvapuustit kypsyvät noin 10 minuutissa.

 

Kuvat: Tarmo Ylhävuori

Pizza sopii perjantaihin kuin nenä päähän! Jos tuntuu tutummalta syödä kaupan pizzoja, nyt on hyvä hetki kokeilla itse, miltä se pizzan valmistaminen tuntuu.

kokkailua hiihtolomalla jauhelihapizza

Pizza on ulkonäöstään huolimatta todella hyvää ja mitä enemmän juustoa ja tomaattia sitä parempi.

 

Ei ole mikään pakko tehdä jauhelihapizzaa, vaan pizzan päälle voi laittaa melkein mitä vain. Voi laittaa vaikka kinkkua, metwurstia, sieniä, katkarapuja, tonnikalaa, paprikaa tai oliiveja. Peruspizzan ohje on silti sama. Vaihtaa vain jauhelihan siihen, mitä itse haluaa.

 

Perjantai: Maailman paras jauhelihapizza

Pohjan ainekset:

  • 2 dl vettä tai maitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • 2 rkl öljyä
  • 1 tl suolaa
  • 4–5 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:

  • 2 prk tomaattipyreetä
  • 400 g paistijauhelihaa
  • 2 sipulia
  • 1–2 prk ananaspaloja tai -murskaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl oreganoa
  • 1 tl basilikaa
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1/2 tl mustapippuria
  • n. 150 g juustoraastetta

Valmistus:

1. Lämmitä maito tai vesi kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva.

2. Lisää öljy ja suola ja sekoita.

3. Lisää jauhot vähitellen ja sekoita hyvin taikinaksi.

4. Taputtele valmis taikina jauhoisilla käsillä tai kaulitse ohueksi pellille leivinpaperin päälle. Peitä leivinliinalla ja anna kohota noin 10 minuuttia.

5. Kuori ja hienonna sipuli ja paista sitä jauhelihan kanssa pannulla, kunnes jauheliha on kypsää. Mausta seos.

6. Levitä nousseen pizzapohjan päälle tomaattipyree tasaisesti ja sen päälle jauheliha ja valutettu ananas. Ripottele päällimmäiseksi juustoraaste.

7. Paista pizzaa 225-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia ja nosta sitten 5–10 minuutiksi ylätasolle, jotta pizza saa kauniin kullankeltaisen värin.

8. Leikkaa jäähtyneenä paloiksi ja nauti.

 

Kuva: Pinja Ylhävuori

Oletko koskaan kuullut herneproteiinirouhepihveistä? Minä en ollut koskaan ennen kuullut, että herneproteiinirouhetta olisi olemassa.

kokkailua hiihtolomalla hernepihvit

Eikö näytäkin ihan jauhelihapihveiltä? Nämä maukkaat hernepihvit ovat ihan kasvista ja maistuvat parhaalta keitetyn riisin kanssa. 

 

Siinä mielessä, oli ihan hyvä, että testasin tätä reseptiä, sillä ne olivat todella hyviä. Ulkonäöltä ja maulta ne muistuttavat erehdyttävästi jauhelihapihvejä, mutta niissä ei ole yhtään lihaa. Niiden kanssa kannattaa kuitenkin tarjota esimerkiksi kermaviilikastiketta, koska ne ovat paljaaltaan syötynä melko kuivia. Lisäksi annan pienen vinkin: reseptissä olevaa jauhomäärää kannattaa kasvattaa, jos taikina tuntuu löysältä.

 

Torstai: Herkulliset hernepihvit

Ainekset:

  • 1, 5 dl herneproteiinirouhetta
  • 3 dl vettä
  • 1 muna
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 sipuli hienonnettuna
  • 1 murskattu valkosipulinkynsi
  • 5 rkl vehnäjauhoja
  • 1 rkl soijakastiketta
  • cayennepippuria
  • rouhittua mustapippuria

Valmistus:

1. Pane kattilaan vesi, hernerouhe ja kasvisliemikuutio ja keitä 5 min. Siivilöi liika neste pois.

2. Kuullota hienonnettu sipuli öljyssä valkosipulin kanssa ja sekoita hernerouheen kanssa. Lisää loput ainekset ja sekoita keskenään.

3. Muotoile pihveiksi tai halutessasi pyöryköiksi. Lisää tarvittaessa lisää jauhoja, jos seos vaikuttaa liian löysältä.

4. Paista öljyssä pannulla ja nauti.

 

Kuva: Pinja Ylhävuori

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja