Tiistaina päätin siirtyä lähes yhtä helppoihin juustosarviin. Näissä sarvissa erityistä oli mausteinen juustotäyte.

juustosarvet

 

Aiempiin leipomiini juustosarviin en ole laittanut mitään täytettä, mutta nyt päätin kokeilla, jotta sarviin saisi lisää makua. Ainakin omasta mielestäni ne olivat parempia täytteellä kuin ilman, mutta jokaisella on omat makumieltymyksensä. Makuasioista ei sovi kiistellä!

 

Juustosarvet

(12 kpl)

Tarvitset:

3 ½ dl vehnäjauhoja
2 dl juustoraastetta (esim. emmental)
2 tl leivinjauhetta
(ripaus suolaa)
50 g margariinia tai voita
1 prk kermaviiliä (n. 2 dl)

Täytteeksi:
½ munaa
1 - 1 ½ dl juustoraastetta
(1 tl basilikaa tai pitsamaustetta)

Voiteluun:
kananmunaa

Pinnalle:
juustoraastetta
(unikon- tai seesaminsiemeniä)

Ohje:

  1. Sekoita kuivat aineet ja pehmeä rasva keskenään.
  2. Lisää kermaviili ja sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat. Anna seistä kylmässä täytteen valmistuksen ajan.
  3. Vatkaa muna haarukalla ja kaada puolet toiseen astiaan voitelua varten. Sekoita lopun munan joukkoon juustoraaste. Mausta halutessasi.
  4. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli molemmat taikinat pyöreäksi halkaisijaltaan noin 30 - 35 cm levyksi, käytä apuna jauhoja.
  5. Jaa levyt taikinapyörällä kuuteen osaan. Laita täytettä taikinakolmion leveämpään päähän ja kierrä rullalle.
  6. Taivuta leivonnaiset sarviksi pellille leivinpaperin päälle. Voitele munalla ja ripottele pinnalle juustoraastetta ja halutessasi unikon- tai seesaminsiemeniä.
  7. Paista sarvia 225 asteen lämmössä uunin keskitasolla noin 12 - 14 minuuttia.

 

Kuva: Pinja Ylhävuori

Aloitin maanantain valmistamalla loman alkamisen kunniaksi ihan tavallisia suklaamuffineja.

suklaamuffinit

 

Leipoessani huomasin, että muffineja ei kannata pitää liian pitkään uunissa, ettei pinta muutu kuivaksi. Muffinit maistuivat kuitenkin todella hyviltä ja olivat todella nopeita ja helppoja valmistaa.

 

Suklaamuffinit

(16 - 18 kpl)

Tarvitset:

  • 150 g margariinia tai voita
  • 1 ½ dl sokeria
  • 2 munaa
  • 1 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 50 g taloussuklaata rouhittuna

Ohje:

  1. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.
  2. Lisää munat yksitellen rasva-sokerivaahtoon hyvin vatkaten.
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilöiden taikinaan. Lisää myös suklaarouhe.
  4. Levitä paperiset muffinivuoat pellille tai muffinipeltiin.
  5. Jaa taikina kahden lusikan avulla vuokiin. Sopiva määrä taikinaa on noin puoleenväliin vuokia.
  6. Paista muffineja 200 asteen lämmössä uunin keskitasolla noin 15 - 20 minuuttia.

 

Kuva: Pinja Ylhävuori

Oletko koskaan tehnyt itse pinaattilettuja? Yllättävän helppoa ja superherkullinen lopputulos!

pinaattiletut 1

Juuri paistetut pinaattiletut puolukkahillon kera maistuvat niin lapsille kuin vanhemmillekin!

 

Tarvitset:

  • 4 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 2½ dl vehnäjauhoja
  • 75 - 150 g pakastepinaattia
  • ½ tl suolaa
  • 2 rkl öljyä

Ohje:

Mittaa kulhoon ensin maito. Sekoita sitten maidon joukkoon kaikki muut aineet kierrevatkaimella ja anna taikinan turvota 10 - 15 minuuttia.

Paista letut keskilämmöllä. Ennen kuin kaadat taikinaa pannulle, laita hieman rasvaa, jotta kääntämisvaiheessa lettu irtoaa paremmin. Jos käytät lettupaistinpannua, saat perinteisiä, pieniä pinaattilettuja. Voit myös paistaa isompia lettuja normaalilla paistinpannulla. Muista että pannu on kuuma! Paistamiseen kannattaa pyytää aikuisen apua.

 

pinaattiletut 2

Letut paistumassa. Muista kääntää toinen puoli!

 

Kuvat: Pinja Lampinen

Syksyn kasvikset ovat nyt parhaimmillaan ja täynnä vitamiineja. Viikonlopun leffaillan naposteltavaksi voisi vaihteeksi tehdä kasvislautasen ja hyvän dippikastikkeen.

Ideoi itse oma lautanen

Tarvitset erilaisia vihanneksia sekä hedelmiä. Lautasmallin voi tehdä millaisen vain, vaikka värikkään kokonaisuuden tai lempiaiheen mukaan.

Aloita tekemällä ensin dippikastike. Yhteen purkkiin kermaviiliä sekoitetaan pussillinen valmista dippijauhetta, esimerkiksi valkosipuliseos. Jauhe sekoitetaan kermaviilin joukkoon noin puoli tuntia ennen tarjoilua.

Kasvislautaselle valitse niitä kasviksia ja hedelmiä, joista pidät ja huuhdo ne. Osan voi kuoria. Esimerkiksi, kukkakaalia, porkkanaa, paprikaa (keltaista ja punaista), kurkkua sekä kesäkurpitsaa.

Suikaleita saa kun ensin leikkaa viipaleiksi. Kananmunaleikkurilla on kätevää ja nopeaa tehdä viipaleita pehmeistä kasviksista ja hedelmistä. Hauskoja aiheita saa tehtyä myös piparkakkumuotilla.

Lopuksi kokoa kaikki oman makusi mukaan ja aseta dippikulho lautasen keskelle.

 

kasvislautaset

Lautasmallin voi tehdä erilaisista aiheista. Ensimmäisessä on aiheena luonto ja toisessa on vain käytetty runsaasti eri värejä. Porkkanasuikaleet voi asetella suoraan dippikulhon reunaa kiertämään.

 

Kuvat: Anne Janhunen

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja