ankkatappeluLeikkijät ovat kaikki kyykyssä ja pitävät käsillä omista nilkoistaan kiinni koko ajan. Yritetään kaataa hartioilla työntäen toisia ankkoja. Käsillä ja jaloilla ei saa huitoa tai töniä.

Yksi leikkijöistä on väri, joka seisoo selin muihin. Toiset asettuvat lähtöviivalle noin 20 metrin päähän väristä. Väri sanoo esimerkiksi "Se, kenellä on keltaista, saa liikkua kolme kukonaskelta eteenpäin". Värin käskyt vaihtelevat koko ajan ja askeltyyppiä voidaan myös vaihdella (esim. tipu, jättiläinen jne.). Se, joka ensimmäisenä pystyy koskettamaan väriä ja huutamaan oman nimensä, on seuraava väri.

valimatkan arviointiLeikkijät asettuvat riviin. He arvioivat ensin matkan vastapäiseen seinään/puuhun/tms. Sitten heidän silmänsä sidotaan. Kun johtaja on antanut merkin, he lähtevät marssimaan seinää kohti. Se, joka tulee sitä lähimmäksi seinään kuitenkaan koskematta, on voittaja.

Jaetaan leikkijät joukkueisiin. Joukkueiden tehtävänä on kirja päänpäällä / kynä ylähuulen ja nenän välissä / kädessä, lusikassa kananmuna / ilmapallo jalkojen välissä / tms. kulkea tietty matka.

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja