Leireillään

Loiskis-leiri pidettiin 26. - 29.9.2016 Hakastuvalla, Perniön Särkisalossa. Leiriläisiä oli saapunut Sastamalasta, Laitilasta, Porista, Pöytyältä ja Salosta, yhteensä 55 osanottajaa.

loiskis 2016 1

Ohjelmassa oli muun muassa vloggaus ja bloggaus, stidimäkkärit, Kiinarasti ja Taktiikka-peli. Vierailoijoina leirillä kävivät Taikuri Poskiparta sekä Afrikan tähteä peluuttanut Veka Helin. Leirillä oli lähetysteema vahvasti mukana. Loiskis-leirejä on pidetty jo 1990-luvulta alkaen.

 

loiskis 2016 13

loiskis 2016 12

loiskis 2016 11

loiskis 2016 10

loiskis 2016 9

loiskis 2016 8

loiskis 2016 7

loiskis 2016 6

loiskis 2016 5

loiskis 2016 4

loiskis 2016 3

loiskis 2016 2

 

Leirin järjestivät PTK:n Varsinais-Suomen ja Satakunnan piiri, PTK - poikien ja tyttöjen keskus ja Suomen Lähetysseura.

 

Kuvat: Jukka Jylhä

landslejr2016show

Yhteensä 22 leiriläistä ja ohjaajaa seikkaili Tanskanmaalla ja osallistuivat PTK:n sisarjärjestön suurleirille Slettenissä Jyllannissa. Kaikenkaikkiaan leirillä oli yhteensä 11500 leiriläistä monesta maasta.

Leirin päivät kuluivat rakennellen, ruokaa laittaen ja osallistuen mitä erilaisimpiin aktiviteetteihin ja ohjelmanumeroihin. Ehdittiin vierailla myös Legolandissa, joka sijaitsee aika lähellä leiripaikkaa. Aluksi tuntui ettei näin pitkä leiri kulu ollenkaan, mutta nopeasti päivät kuluivat.

landslejr2016jp

Pelastimme Molevittenin, Leikin lähteen ja löysimme itsestämme iha uusia piirteitä. Leirin ohjelmat olivat tanskankielisia ja liittyivät kiinteästi mm. FDF:n laulukirjaan March og Lejr, joten välillä meni vähän yli hilseen. Tulkkauskuullokkeet auttoivat vähän.

Isäntäryhmämme Birkerødin FDF oli erittäin vieraanvarainen. Meno ja tulomatkalla he tarjosivat niin yösijan kuin maittavat ateriat omalla majallaan Kööpenhaminan pohjoispuolella. 

Monta muistoa rikkaampina vietimme mielenkiitoisen leirin Julsø-järven rannalla. Ja kyllä, ehdimme myös saunoa telttasaunassa...kaksi kertaa.

Valokuvia löydät osoitteesta: https://www.flickr.com/photos/jukina/albums/72157670686726531

Niin ja kuningatar Margarethe nähtiin ja Cordelia!

Kymmenen päivän leiri odottaa suomalaista ryhmää Julsø-järven rannalla Slettenissä. Leirin ajan seikkaillaan Molevitten-nimisessä maailmassa. Ohjelmassa on normaalien leirirutiinien lisäksi kolme tehtäväpäivää, joissa tutustutaan mm. FDF:n kehitysapukohteeseen Myamariin.

Leirin ohjelma

Julsø2016Ohjelma

 

Suomalaiset asuvat Keltaisessa Valtakunnassa yhdessä isäntäryhmän, FDF Birkerødin kanssa.

Hänen Majesteettinsa Tanskan Kuningatar Margarete, joka toimii perinteisesti FDF:n leirin suojelijana, vierailee FDF:n suurleirillä sen aloituspäivän iltana 7.7.2017 klo 18.00 alkaen. Hän kiertelee leirin kylissä ja osallistuu leirin avajaisiltaohjelmaan. Avajaisiin osallistuvat myös Århusin hiippakunnan piispa Henrik wigh-Poulsen, Skanderborg kunnan pormestari Jørgen Gaarde ja ulkoministeri Kristian Jensen, joka itse osallistuu leirille (http://udfordringen.dk/2016/06/udenrigsministeren-fdf-leger-samfunds-engagement-boern/).

Leirille osallistuu tyttöjä ja poikia myös Suomesta, Varkaudesta ja Vesannolta. Saa nähdä pääseekö kukaan kättelemään kuningatarta!

Dronning Margrethe Slettenissä 2011

Kuningatar Margarete FDF:n leirillä 2011
Foto: Rune Kamedula, FDF arkisto

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja