Istutaan piirissä, leikinjohtaja aloittaa. Hän sanoo jonkun piirissä istuvan leikkijän nimen ja heittää lankakerän tälle pitäen itse kiinni langan päästä. Kerän saanut sanoo taas jonkun muun nimen ja heittää kerän muistaen pitää langasta kiinni. Näin jatketaan. Lopulta langasta muodostuu iso ystävyyden verkko.

telttatuoliJokaisella leikkijällä on taitettu sanomalehti (telttatuoli), jota kuljetetaan kädessä musiikin soidessa. Heti kun musiikki lakkaa, tulee jokaisen istua avatun telttatuolinsa päälle mahdollisimman nopeasti. Hitain putoaa aina pois. Näin jatketaan.

suklaansyontiTarvitaan suklaalevy (paketoituna, jos leikkiä halutaan pitkittää), arpanoppa, veitsi, haarukka, pipo, kaulahuivi ja hanskat. Leikkijät heittävät noppaa vuoron perään. Se, joka saa kutosen, pukee vaatteet kiireesti ylleen, ottaa ruokailuvälineet ja yrittää leikata itselleen suklaapalan. Muut jatkavat nopanheittoa kiireesti, että seuraava kutonen tulisi ennen kuin aloittaja ennättää saada suklaapalaa suuhunsa – yritysvuoro nimittäin siirtyy heti seuraavan kutosen heittäjälle.

Tämä tutustumisleikki vaatii hyvää muistia ja keskittymiskykyä. Istutaan piirissä ja leikinjohtaja aloittaa: "Amalia-täti lähti matkalle ja otti mukaansa (oma nimi)". Leikinjohtajan vieressä istuva jatkaa: "Amalia-täti lähti matkalle ja otti mukaansa (edellisen nimi), (oma nimi)". Jatketaan samaan tapaan. Nimilista kasvaa kasvamistaan piirin loppua kohti mentäessä. Työlästä, mutta tehokasta nimien opettelemista... Leikkiä voi myös helpottaa (?) keksimällä jokaiselle omalle etunimen ensimmäisellä kirjaimella alkavan ammatin, adjektiivin tms., joka liitetään nimiketjuun. Esim. sairaanhoitaja-Sanna, kukkakauppias-Kaisa jne.

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja